Sallaajärven märässä syleilyssä.

Jo heinäkuun puolivälissä olin sopinut enoni kanssa että lähden lomallani torstairasteja kokeilemaan Jyväskylän masemiin. Päiväksi valikoitui 1.8 ja näin ollen paikaksi Sallaajärvi. Lähdin ajelemaan Mutalan kautta kohti Jyväskylää. Ensimmäinen hyvin pieni sadekuuro tuli jo Kangasalan kohdilla. Muuten lukuunottamatta lyhyttä PIT-stoppia Orituvalla sain ajella hyvin rauhahallisesti (edes rallikansaa ei vielä näillä main ollut riesaksi asti) aina Jämsään asti. Jo silloin taivas alkoi pahaenteisesti tummua ja vettä tuli kunnolla. Näillä main alkoi myös rallikansan ruuhkauttava vaikutus näkyä liikenteen sujuvuudessa. Saavuin kuitenkin aikataulun puitteissa enoni luo Jyväskylään. Tällöin vettä tihkutti ainoastaan. Hyvin pikaisen pohdinnan jälkeen päädyimme valitsemaan autokyydin polkupyörien sijaan siirtymismuodoksi Sallaajärvellä. Vettä tuli edelleenkin vain tihuttamalla. Päästyämme soratie-etäisyydelle lähtöpaikasta, niin silloin taivas todella avutui. Aivan kuin Sallaajärven henki olisi päättänyt koetella allekirjoittaneen sitoutumista Jukola-Projektiimme (sekä siinä sivussa minun ja kanssasuunnistajien järkeä). Enonikin totesi kokemuksen varsin syvällä rintaäänellä ettei ollut milloinkaan joutunut moisessa rankkasateessa karttojaan ostamaan. Tavoitteekseni kyseiselle A-reitillemme (22 rastia 7,2km) olin asettanut peukalokompassin käytön opettelun ja tämän lisäksi muutamien enoni kikkojen omaksumisesta ei myöskään olisi haittaa.
Lähdimme liikkeelle ilman virallista ajanottoa (epävirallisesti pistin kyllä minigrippussitetun kännykkäni ajan rullaamaan, mutta tämä tapahtui ennen varsinaista "lähtöleimaa"). Alkumatkasta olin vielä intoa täynnä, sillä silloin vielä eivät (keliin varsin sopimattomat entisen salibandyjoukkueeni veryttelyhousut, asics juoksukenkäni ja UFFilta ostamani urheilupaita) olleet keräänneet 20 kiloa ylimääräistä painoa. Kuitenkin jo viimeistään 5:n rastin jälkeen huomasin, että kelin ja vääränlaisen varustuksen takia matkasta tulisi varsinainen Via Dolorosa.
Itse suunnistuksessa ja rastien löytämisessä vaikeuksia oli yllättävän vähän. Jopa varsin hankalahkon oloinen 10-rasti löytyi lopulta yllättävän hyvin. Myönnettäköön toki, että minulla oli konkari matkassa, mutta olin ainakin omastamielestäni varsin hyvin perillä sijainnista suurimman osan ajasta. Aika jona en varsinaisesti tiennyt tarkkaa sijaintiani olin silti mielestäni (ja myös enoni mielestä) kulkemassa ainakin oikeaan suuntaa.
Summa summarum eilisen Via Dolorosasta on seuraavan kaltainen. Tavoitteeni peukalokompassin käytön opettelusta toteutui varsin hyvin. Kartan ja kompassin samanaikasen luvun kanssa pitää vielä tehdä töitä puhumattakaan saman tekemisestä vauhdissa. Mielestäni kehityin silti suunnistajana jälleen kerran aimo harppauksen. Harras toiveeni kuitenkin olisi, että Kuopiossa emme näkisi samanlaista monsuunisadetta kuin Sallaajärven torstairastien lähdössä.
Lopussa olo oli silti kutakuinkin mainio olosuhteisiin nähden, vauhti oli huonoa, mutta eihän sitä Kimi Räikkönenkään slickseillä sadekelissä pärjää. Edes Sallaajärven henki ei saanut tapettua innostustani tätä jaloa projektia kohtaan. Loppuaikamme oli n. 2h 10min ja kuljettu matka n. 13,3 km. Tästä on hyvä jatkaa kunnon kohottamista ja suunnistuksen opettelua.
Lopussa vielä kehno kuva reitistä ja kuivankelin kengät sadekelin jälkeen.

-Topi

 

Kehnokuntoinen Sallaajärven kartta

 

Kuivankelin kengät.