Epäsuunnistusjoukkueen ensimmäinen Jukola lähestyy

Eipä tiennyt Levomaan poika viime heinäkuussa mihin soppaan oli lusikkaansa tunkemassa, kun eräänä päivänä nykyisessä Cafe PKS:ssä yhdessä Juniori Lehtosen kanssa kirjaili ensimmäisiä rivejä Rastinkiertäjät blogiin. Samaan aikaan voidaan katsoa heränneen henkiin kaikkien suunnistusta seuraavien ihmisten huulilla oleva ja kiistatta (ainakin Porin) paras ja kuuluisin epäsuunnistusjoukkue NOT-OK PKS SK.

Ensimmäinen suuri askel kohti kuuluisimman NOT-OK joukkueen statusta otettiin maaliskuussa, kun Kuopio-Jukolan uutispiällikkö otti meihin yhteyttä. Paljon se vaati suunsoittoa somessa sekä 101 TJ- kuvaa sekä twitteriin että facebookiin. Lähes unettomia öitäkin tuli vietettyä, miettien mistä ihmeestä nappaamme seuraavan TJ-kuvan. Myös ajatukset, miksi ihmeessä meillä on kuusi hyvää 75 kuvaa, mutta ei yhtään 76 kuvaa vyöryivät uniin kuin Eujafjallajökulin tuhkat lentomatkustajien elämään 2010. Kaiken tämän jälkeen olimme kuitenkin siinä tilanteessa, että pääsimme Jukolan viestin sivuille oman TJ-kalenterimme kanssa.

Tämän jälkeen pitkän tovin keskityin maanantai- ja torstairastien kiertämiseen ja suunnistuksen mieleen palauttelemiseen. Kevään toilailuista voi lukea aikasemmista blogikirjoituksista. Seuraava projektimme kannalta merkityksellinen tapahtuma oli osuuksien uudelleenjako toukokuun alussa. Tällöin kohtalon oikusta vajaa kahdeksan kilometrin vitososuus muuttui yli 14 kilometrin ankkuriosuudeksi. Yhden illan paniikin jälkeen olin vihdoin sinut asian kanssa ja kävin ensimmäistä kertaa sitten armeijan aamulenkillä.

Päästyämme toukokuun puoleen väliin tapahtui se, mitä firman markkinoinnille tuli luvattua jo enne edellisjoulun joululauluja, mutta mitä hädintuskin itsekkään uskoi milloinkaan tapahtuvaksi. Tunnelma sähköistyi koko Cafe PKS:ssä ja sen ympäristössä, kun Tuuliviiri yhdessä Harmaakarhun kanssa asteli ovesta sisään. Tuuliviiri alkoi ääni jännityksestä väristen kertoa "ette pojat arvaa mitä on tapahtunu?" Totisesti emme arvanneet, että Yleisradio, siis Yleisradio oli ottanut meihin yhteyttä ja kysynyt lupaamme tehdä meistä juttua televisioon. Siis kansalliseen televisioon, suunnistusjoukkueesta, josta 6/8 osaa oli aloittanut suunnistamisen viime kesänä. Lupasimme että jutun saa tehdä. Kuvauspäiväksi valikoitui viime viikon keskiviikko. Televisiokamerat pääsivät seuraamaan viimeistä käyräsuunnistusharjoitustamme Rottajärven legendaarisille kallioille. Samaiset kalliot ovat kouluttaneet allekirjoittanutta varsin kovalla kädellä. Samalla kertaa Vanhatalon Nina kertoi, että saamme gps-seurannan viestiin, sekä pääsemme heittämään muutamat kommentit legendaariseen Jukolan yön tv-lähetykseen. Samassa lähetyksessä pitäisi näkyä myös Porissa kuvattua materiaalia.

Rottajärven harjoituksiin lähtö Ylen valvoessa. Kuva: Eeva Y.

Vielä suuremman yllätyksen koimme viime perjantaina, kun saimme Twitterissä tiedon, että pääsemme lauantain pääurheiluruutuun. Siis ryhmä porilaisia epäsuunnistusjoukkueen suunnistajia ilman minkäänlaista kilpailukokemusta lauantain pääurheiluruudussa. Eihän tässä voi olla kuin kiitollinen, sillä samalla tuli täytettyä suurisuisena tekemäni lupaus telkkariajasta. Eikä sitä varten tarvinnut edes kiertää TV-rastia kuin Uuno Turhapuro nakkien keitinvesikulhoa.

Tänään kävimme yhdessä Avokallion ja Hirven kanssa Radio Porissa kertomassa tunnelmistamme kohti lauantaista Jukolaa. Tunnelmia voi kuunnella tai jopa tallentaa itselleen vaikkapa Jukolan yön leiridiskoa varten täältä.

Itse suunnistustreenejä Kiimakallion jälkeen on tullut vedettyä kahdet maanantairastit, yhdet torstairastit sekä rottajärven käyräharjoitus. Maanantairasteilla Ruosniemessä reilu viikko sitten pummein aikalailla ja kaiken lisäksi vielä katkesin totaalisesti ennen viimeisiä rasteja. Likimain konttaamalla ja täysin nääntyneenä pääsin kuitenkin hyväksytysti maaliin. Voimien loppuminen 6,4 kilometrin radalla alle 2 viikkoa ennen Jukolan 14 kilometrin ankkuria, ei voi luvata kuin huikeaa elämystä sekä minulle että katsojille. Saman viikon torstainen Niittymaan torstairasti ei paljon parempaa luvannut, sillä taas meni noin 6 kilometrin via dolorosaan se standardi 2h. Tästä sisuuntuneena päätin sunnuntaina ottamassa 14 kilsan lenkin maastossa polkua pitkin. Luojan kiitos selvisin sentään tästä, joten luottavaisin mielin lähdin maanataina Noormarkkuun rasteille. 6,2 kilometriä muutama huono reitin valinta ja hidas vauhti ja kuinka ollakkaan aikaa kului 2 tuntia ja sija tulosluettelon häntäpäässä. Huomenna vuorossa vielä Ulvilan torstairastit ja sitten Trikoo on valmis elämänsä toistaiseksi upeimpaan urheilusuoritukseen. Tavoitteena tulla loppusuoralla voittajana maaliin.

Minä olen valmis Kuopioon, kysymys kuuluukin onko Kuopio valmis minuun?

-T