Harmaakarhun 4. osuus

Kello 01:30
Pitäisi nukkua. Sen verran on unet vähissä että kyllä se uni sieltä tulee kunhan silmäni ummistan.
Kello 02:00
No ei se uni sieltä tule. Maalialueelta kaikuivat selostuksen äänet joissa käytiin läpi kärjen tilannetta, meiltä osuudella oli 2 mies vai oliko mies ollenkaan olisiko kyseessä ollut kuitenkin "Hirvi".
"Avokallio liikehti levottomasti ja vartoili omaa vuoroaan,joka oli ajankohtainen noin klo 03:00.
Mitä ihmettä jossain välissä tuli pieni torkahduskin..
03:00-> Ei vietävä että voi ihmisellä olla kylmä. Tärisin sen verran, että saatoin tärinän voimasta liikkua jokusen sentin suuntaan jos toiseenkin.
04:00
Unen voi unohtaa ja alkaa keskittyä omaan suoritukseen. Syödään nyt sitten suklaata ja ihmetellään suomen suvea ja palellaan. Jokunen tovi vielä ja "Hirvi" tuli YLE:n haastattelusta. Kaivoin edustusasun kassista ja rykäisin sen jossain vaiheessa päälle. Puhelimesta seurasin "Avokallion" etenemistä ja pelko siitä että olen vaihtoalueella liian myöhään sai minut hätäilemään. Lähdin vaihtoalueelle kaiken varalta hieman ajoissa, jotta saan ajallaan kartan kouraan ja "Avokallio" pääsee hyvillä mielin suihkuun.

05:30 GPS-liivi ylle ja emitin nollaukseen. Avokallio tulee ehkä n 30min päästä ja sitten urku auki. Ihan vain hieman auki, sillain raolleen. No meni tovi jos toinenkin. Missä se Antti nyt oikein on? Ettei vaan olisi sattunut mitään. Kuudelta sen olisi pitänyt tulla, jos kaikki on mennyt hyvin. Jossain vaiheessa huomasin jonkun kelta/vihreäpaitaisen seisovan kartta pystyssä vaihtoalueella ja paniikki iski. Ikääntyvät silmät kun eivät erottaneet onko kyseessä "Avokallio". Säntäsin lähemmäksi todetakseni ettei ollut.

AIKA n 06:30
No nyt, N.Y.T. NYT. "Avokallion" hahmo saapui metsän reunaan. Kumarassa, kaiken antaneena mies jätti viimeisetkin voimansa vaihtoalueelle ja toi minulle kartan. Annoin hänelle hupparini ja pyysin toimittamaan teltalle. Mies huokaisi lähes viimeisillä voimillaan. "Varo nilkkoja". Kysyin miten hänen omansa voivat ja vastaukseksi sain "Meni ne pari kertaa..." Kartta matkaan ja hihkaisu "No mä lähen ny koittaan" ja matka saattoi alkaa.

K-pisteelle maltillista kevyttä hölkkää karttaa lukien. Suunnitelma vaikuttaa melko selvältä. K-pisteeltä suunta kohti jyrkänteitä, joiden vasemmalta puolelta mäkeä ylös ja rasti on jyrkänteiden yläpäässä.

K-1
Tuossahan on juoksijoiden muodostama polku, jota seuraten pääsen lähemmäksi ja ukkojakin kipittää samaan suuntaan. Jollakin heistä on kuitenkin myös sama rasti, joten peesiä ja katsotaan kohta kenen kanssa rastille saavutaan. Meni pieni tovi ja HETKINEN. Kuten jossain aiemminkin olen todennut hieman samaan sävyyn. EI OLLUT ÄIJILLÄ SAMAA RASTIA EI. Ihan liian pitkälle. Suunta oli mitä sattuu ja paniikki meinasi iskeä. Ykkösrasti koitui taas kerran kohtaloksi. Eikö tästä nyt olla jo porukallakin puhuttu tarpeeksi. Rauhassa ykköselle ja ...

Kohta "onneksi" mukaan haahuilemaan saapui toinenkin heppu jolla oli sama rastinumero. Ja sitten kolmas ja neljäs ja ja ja. Porukalla haravoimaan tienoota, kaikki aivan yhtä pihalla ja jokainen kuvitteli olevansa kartalla samassa kohtaa. Miten voi olla? Todennäköisesti yksin olisin hakenut itseni rauhassa kartalle, ottanut suuntaa uudestaan ja löytänyt rastin jopa nopeammin, mutta porukassa on mukavampaa jopa eksyä. Toki koko ajan mietein alitajuisesti että näinköhän tämä näkyy telkkarissa, mutta tuskinpa sentään... :)

Löytyi se ykkönen sieltä ja kohti kakkosta.

1-2-3
Samaa matkaa lähdettiin yhden seurassani haahuilleen kaverin kanssa ja suunnitelmakin laadittiin yhdessä tuumin. Kakkoselle tultiin kuten pitikin ja kolmoselle lähdimme samalla ajatuksella. Lisäsin jossain vaiheessa hieman vauhtia ja kohta ei tätä mukavan oloista herrasmiestä enää näkynyt. Hän oli tuskaillut ykkösen pummia ja hänen oloa helpottaakseni olin todennut että "sun kiemurat ei sentään näy telkkarissa, mulla on tällainen GPS-liivi ja kaikki menee kansan tietoisuuteen".  Kaveri kysäisi että jollain arvonnallako oltiin mokoma saatu, johon vastasin jotain suurisuisista joukkuetovereista jne. Kolmonen tuli vastaa suunnitellusti.

4-5-6
Kolmoselta neloselle menin pitkälti omia polkujani. Ja melko suoraan kaiken lisäksi. Vitoselle reitti oli osittain aika selvää kauraa ja maastokin helppoa. Näin ollen oli mahdollista hyödyntää 2013 lokakuussa ja 2014 tammikuussa käymilläni lenkeillä hankittua kuntopohjaa. Kierroksia koneesta hieman enemmän irti ja seuraavaan selkään kiinni. Ihan selässä kiinni en pysynyt vaan rastille mentiin itse omia ajatuksiani noudattaen. Kutoselle tulin muutaman äijän letkassa ja rasti löytyi avuliaan kanssakilpailijan huutelun perusteella.

7
Miten voi ihminen mennä käytännössä rastin päältä näkemättä sitä. Pienehkö pummin poikanen. (kaikki ykkösen jälkeen tulleet pummit luen kastiin pummin poikaset). Ketään muutakaan ei osunut paikalle samaan aikaan, joten suuntaa otettiin läheiseltä jyrkänteeltä ja uudella sykkeellä kohti rastia. Tässä vaiheessa oli taas ihmisiäkin ilmaantunut paikalle ja tämän porukan avustuksella tällainen hieman keskivertoa huolimattomampikin kaveri osui kohteeseen. Kasia kohti.

8-9-10-11
Kasin suuntaan johdatteli edellisten tallaajien laatima polku, joten sitä seuraten liki rastia. Jostain syystä pidin oman pääni ja osuin muusta porukasta poiketen aivan yksikseni kohteeseen. Koko muu sakki lähti hakemaan aivan eri paikasta eikä ketään ollut aivan välittömässä läheisyydessä. Joku pikkuinen sarvipää oikealla olkapäälläni pyysi pitämään rastin omana tietonani :) Pummatkoot mokomat MUAHAHA pidän tiedon itselläni ja hipsin kohti ysiä vähin äänin.

Ysille otin reitin kielletyn alueen reunaa mukaillen. Ei ehkä viisain valinta, muttei nyt kovin huonokaan. Tulipahan suunnistettua ja mentyä taas ihan omia polkujani. (joita tallaan kai viimeiseen asti jos sä rakkaani ...)

Ysille saapui toisesta suunnasta useampi henkilö. Sanavalinta henkilö tässä kohtaa, koska mukana joukossa oli myös kauniimman sukupuolen edustaja. Siitä siis peesi.
Jonojuoksua oli luvassa aina rastille 11 asti, jonka jälkeen tipahdin porukasta.

12-13
Lompsiessani kohti rastia nro 12, nuori poika tuli kyselemään minulta neuvoa. (ei yleensä kovinkaan viisas veto). Nyt tällä kertaa olin kuitenkin hyvin kartalla ja sain opastettua eksyneen lampaan oikeaan suuntaan. Hetkeä myöhemmin tipahdin taas harhailun maailmaan. Tosin vain hetkeksi... HEI JUOMARASTI, NAM. Ihan sama vaikka oma rasti ei löytynytkään. Käydään nauttimassa mukillinen ja no mikä jottei toinenkin mukillinen urheilujuomaa ja siinä samassa tutkailin karttaa. 12 onkin tuossa ihan nurkalla. Käydäämpä hakemassa se pois. 13 koordinaatit "navigaattoriin" ja kaasu pohjaan. Kura lentäen suhahdin juomarastin kautta kohti seuraavaa haastetta ja tämän mokoman löysin mainiosti.

14
PUMMI tai no...  (kaikki ykkösen jälkeen tulleet pummit luen edelleen kastiin pummin poikaset)
Porukalla harhailua ja kaiken lisäksi omalla rastillaan ollut herra antoi meille väärää paikkatietoa. Tämän perusteella koko sakki oli aivan pihalla hetken aikaa ja kuten ykköselläkin, päättömäksi häröilyksihän se meni. Otin oman reitin ja hain suuntaa taas ties kuinka monennen kerran jyrkänteen reunalta. Niitä kun tuntui olevan tarjolla. Kohta tulin rastille ja samaan aikaan koko muukin sakki oli saanut itsensä kohteeseen hilattua.

15
Kohti numeroa 15 ja ihan omaa tietä. Jossain läheisyydessä pusikko rapisi ja  jotain epämääräistä muminaa kuului. Olisikohan ollut äskeisen rastin konkkaronkka joka siellä manaili. Seuraavaan kohteeseen joka tapauksessa tuli samaisia hahmoja taas hieman eri suunnasta tosin. Ja soppa oli valmis. Tätä mokomaa ei sitten löytynytkään ihan tuosta vain. Ainakin 20 suunnistajan reppanaa meni mäen rinnettä ylös ja alas ja ylös ja alas ja rastia ei ottanut löytyäkseen. Itse kävin taas mäen harjalta hakemassa vauhtia ja löysin kuin löysinkin tämän pirullisesti piilossa lymyilleen yksilön.

16-17'
Talla pohjaan. Selvät sävelet joiden mukaan maalia kohti. Ja sitten takaani kuului huonolla suomella äskeisen rastini numero. Opastin peesissäni juossutta virolaista (ainakin näin oletan) suunnistajaa seuraamaan polkua takaisin ja jatkoin matkaani eteenpäin. Rastit löytyivät kuten pitikin. Ennen numeroa 17 alkoi tosin vauhti hidastua ja varmistus varmistuksen perään tarkastelin karttaa uudelleen ja uudelleen. Pakko leimata mallikkaasti, pakko leimata mallikkaasti. Ihmisiä katsomassa... älä mokaa ... Ja kun 17 oli leimattu. Juoksun jumalat antoivat siivet ja kirmasin nastarit suhisten kohti vaihtopaikkaa. Mitä? Ei ketään tuttuja naamoja hurraamassa. Ihan sama... maalileimaukseen ja ... Mikä antikliimaksi. En saanutkaan ojentaa enää karttaa "Supalle". Osuudet 5 ja 6 valmistuivat yhteislähtöön ja "Trikoo" oli jo metsän siimeksessä. Miksi piti pummata se nro 1 sillä tavalla MIKSI??? Kaikesta huolimatta kävelin hissukseen emitin tarkastukseen ja kanssani myös toimitsijat jännittivät suorituksen onnistumista. OK. WUHUU SAATANA!!! Eka Jukola vedetty onnistuneesti läpi ja ei kun GPS-liiviä palauttamaan. Muille ei liiviä enää kuulemma anneta, koska "Kun tulevat maaliin ei enää ole ketään niitä vastaanottamassa". Harmi sinänsä, mutta ymmärrettävää.

HIENO KOKEMUS KAIKKINE KÄÄNTEINEEN, ENSI VUONNA UUDESTAAN. 2014 Jukolasta päättää "Härmaakarhu" tarinansa tähän. Lisää luvassa tuonnempana.