Lapinleukun jälkimietteitä operaatio Jukola 2014:sta

Onpa ollut mielenkiintoista seurata osin sivusta kuin sisältäkin tämän nuoremman polven tekemistä ja aikaansaannoksia tässä viime viikonloppuna huipennuksensa saaneessa Jukola-projektissa. Enpä osannut vuosi sitten kuvitellakaan millaisen hengen puuhamiehet hankkeeseen tulisivat sytyttämään ja minkä huikean, positiivisen julkisuuden joukkue tulisi osakseen saamaan – julkisuuden, jossa valtakunnan rajatkaan eivät ole olleet esteenä. Kiitos siitä lankeaa varmaan suurelta osin somelle ja sen hyödyntämiselle sopiva pilke silmäkulmassa. Mitään ainutlaatuista ei kuitenkaan synny ilman tekijöiden innostusta ja kipinää, joka saa siihen tarvittavan työnkin tuntumaan viihteeltä.  Kunnia kuuluu siis varsinaisille ideanikkareille ja puuhamiehille unohtamatta muitakaan joukkueen jäseniä ja kannustusjoukkoja – tärkeitä lenkkejä yhteishengen luonnissa. Ulkoiset puitteetkin oli hoidettu mallikkaasti. Joukkueelle hankittiin tyylikäs yhtenäinen kilpailuasu, rakennettiin omat facebook-sivut kuvakalentereineen ja kirjoitettiin blogia operaation etenemisestä. Niitä myös muisteltiin päivitellä ja twiittailla ahkerasti. Faneja varten oli hankittu NOT-OK PKS SK -mukeja, hiirimattoja, pinssejä, tarroja…

Oli varsin ymmärrettävää, että joukkuetta kasattaessa firman Jukola-konkarit Hirvi ja Lapinleuku pyydettiin mukaan. Vaikka operaatio oli lähtöisin sukupolvea nuoremmista ja selvästi heidän juttunsa, niin haluttiin legendaarisen Jukolan yöosuuksille kokemusta kehiin. Junioreillahan ei Jukola kokemusta ollut lukuun ottamatta Avokalliota, joka on ollut haistelemassa Jukolan yön tunnelmia jo viiden ikäisenä naperona – omine nokkinensa vain muutamaa vuotta vanhemman kaverinsa seurassa – kuitenkin katsomon puolella luonnollisesti. Isä ei silloin ehtinyt paljoa perään katsella keskittyessään omaan suoritukseensa, mutta ei poika sitä tuntunut innostukseltaan kaipailemaankaan.

Lapinleukun panos joukkueessa oli lähinnä henkinen, koska vanhoille meriiteille ei ollut enää katetta tänä päivänä. Suunnistuskilpailuissa kiertäminen loppui jo parikymmentä vuotta sitten. Suurin syy siihen oli päätetyöskentelyn huonontama näkö, eikä kokeilut piilolinssien kanssa tuoneet ratkaisua asiaan. Fyysinen kuntokin pääsi repsahtamaan pahasti keväällä suoritetun leikkauksen jälkeisen pitkän toipumisen aikana. Kilpailujen aikoinaan jäätyä taakse, suunnistus matalasykkeisempänä jatkui kuitenkin osana lapinvaelluksia. Keväällä tehtiin joukkueen kokoonpanossa oikea ratkaisu ja Lapileuku siirrettiin varamieheksi. Tämän porukka todistikin Jukolassa, kun jokainen hoiti osuutensa kunnialla maaliin. Juniorien suunnistuskokemus oli pitkälti viime kesän ja tämän kevään kuntorastien varassa, joten kunnioitettava suoritus minimaalisella kokemuspohjalla. Hatunnoston arvoinen suoritus vaativassa maastossa nosti joukkueen itseluottamuksen oikealle tasolle.

Tästä on hyvä jatkaa. Eiköhän jokaiselle NOT-OK:n ensikertalaiselle syttynyt kipinä kytemään tätä suurviestiä kohtaan kuten aikoinaan kävi meille konkareillekin. Joukkueen viihtyminen oli hyvin aistittavissa, siellä. Fiiliksissä oli Lapinleukukin kymmenen vuoden (silloin jo yleisön joukkoon siirtyneenä) tauon jälkeen. Ylen lähetyksien välityksellä on toki tullut oltua tunnelmissa mukana senkin jälkeen, mutta ei se korvaa täysin paikalla oloa.

Hirven kun vielä saatte korvattua nuoremmalla, niin täydellinen sukupolvenvaihdos on suoritettu. Olette jo nyt pistäneet paremmaksi: Kokonainen joukkue Pori Energialta. Me (Hirvi, Seppo ja minä) aikanaan jouduttiin sulautumaan Rastikarhujen joukkueeseen.

-Lapinleuku