Aprillipäivän aatto

Aprillipäivän aatto valkeni Hervannassa kirpeän viileänä, mutta aurinkoisena. Poikkeuksellisesti nukuin pitkälle aamuun nähden unia hirmuliskoista ja kaikesta muusta epämiellyttävästä. Takana olleen viikonlopun avantouinnit, pääkalloilmapallot sekä onnellisten ihmisten spontaanit naurahdukset ja satakuntalaisen vittuilun kruunaamattomat helmet palailivat mieleeni samalla kuin krokotiilin kyynelten kokoiset hikipisarat valuivat ohimoiltani kylpyhuoneeni lattialle. Kello oli 7:30 ja oli aamusuihkun aika. Ehostettuani itseni ihmisten ilmoille sopivaan kuosiin, kävelin nesteelle, otin kahvin ja odottelin kaverini soittoa ja kyytiä kohti Poria. Kello läheni yhdeksää ja viimein tuliterä transit kaarsi nesteen pihaan ja matka kohti Poria, työpäivää ja kevään ensimmäisiä maanantairasteja oli alkanut.

Työpäivän käännyttyä kohti iltaa, sovittelin kuvankaunista suunnistusuniformua Pori Energian suunnittelutoimistossa. Paikassa josta on saanut alkunsa yksi Suomen suurimmista suunnistustarinoista. Tarinasta, jossa joukko tavallisia toimistotyöntekijöitä Porista päättää lähteä valloittamaan Vehmersalmen metsät kesänä 2014 ja tehdä tämän ennen näkemättömällä tyylillä. Tähän tarinaan palataan vielä myöhemmin tässä blogissa ja varmasti myös muualla. Tällä hetkellä kuitenkin yksi tarinan päähenkilöistä sovitteli ylleen uniformua. Huomasin uniformun pömpöttävän vatsan kohdalta hieman. Päätin kuitenkin rohkaistua ja pukea sen päälle siitäkin huolimatta. Pienen hätäilyn ja odottelun jälkeen suunnittelutoimistomme teho duo lähti kohti Enäjärveä ja kevään maanantairastien starttipaikkaa. Auton parkkeeraus ja sitten katsomaan millaista karttaa on tarjolla. Suurin osa joukkueestamme valitsi 6,4 km pitkän A-radan, ainoastaan kaksi jäsenistämme valitsi kaksi kilometriä lyhyemmän B-radan.

Lähdin täydellisessä suunnistusvarustuksessa hieno ja upouusi Suunto Ambit rannetietokone kädessäni, tuunatut nastarit jalassani kiertämään tätä melkoisen pitkää korttelisuunnistuspätkää. Loppuunsaakka viritetylle herkälle suunnistajan kropalleni oli kuitenkin liian suuri järkytys se, että en päässytkään metsään vaan jouduin juoksemaan teitä pitkin, että jalkani menivät niin pahaan krampin että jouduin kipujeni keskellä itkemään itseni uneen. Sitä en osaa sanoa oliko kipu enemmän henkistä vaiko fyysistä, sillä myös rajaton itsevarmuuteni oli kramppien vuoksi kokenut pahan kolauksen. Perinteisissä jälkipeleissä kävi myös selväksi se, että en ollut ainoa joukkueemme jäsen jonka herkkä suunnistajan vartalo eikä varsinkaan huippunsa trimatut jalat kestäneet kovalla alustalla juoksemista.

Not-OK PKS SK:n jäsenet jättivät kykynsä piiloon suurelta yleisöltä miehittämällä tyylikkäästi tuloslistan häntäpään. Tästä eteenpäin pääsemme silti taas toteuttamaan parhaita puoliamme. Tällä kertaa kyseessä oli enemmänkin vauhtijuoksukilpailu ja kuten tuloksista valitettavasti huomaamme että juoksuvauhti ei ole parhaita puoliamme. Siispä meidän lienee parempi keskittyä tyyliin ja näyttävyyteen. Allekirjoittanut alkaa nyt treenaamaan spagaattia. Se jos mikä on näyttävää ja täysin turhaa suunnistuksessa. 

Lisää maanantairasteista, spagaateista, mahamakkaroista ja monesta muusta kiinnostavasta asiasta myöhemmin kevään edetessä. Myös jotain yllätyksiä luvassa mahdollisesti. Pysykää siis kuulolla myös twitterissä ja facebookissa.

-Trikoo