Ulottuvuudesta toiseen - Iltarastit Kaupilla

Syyskuinen iltapäivä oli kirpeän viileä kun Lyttylän Liikenteen bussi starttaili Porin rautatieasemalta kohti Tamperetta. Bussissa pystyi sulkemaan hetkeksi silmät ja käymään läpi tulevaa suunnistusta mentaalitasolla. Saapuessani Nokian kohdille oli tie todella märkä ja taivas oli edessäni synkentynyt pahaenteiselle tavalla. Tampereelle saavuttuani Ukko Ylijumala avasi hanansa ja vettä tuli oikein saavista kaatamalla. Jopa aina yhtä monumentaalinen Näsinneulakin peittyi sadeverhoon. Olo oli kuin Liisalla Ihmemaassa bussin mentyä madonreiästä toiseen ulottuvuuteen. En ollut aivan varma olinko hereillä ja istuinko todella bussissa, vai oliko kyseessä painajaisuni.

Kuva bussin ikkunasta saapuessani Tampereelle

Jäätyäni pois rautatieasemalla suunnistin suorinta reittiä Stockmannin hotelli helpotukseen (tässä kohtaa ei ollut pummista tietoakaan ja vauhtikin oli mars mars). Tämän jälkeen seuraavan bussin kyytiin ja matka jatkui kohti Kaupin suunnistusmaisemia synkkien pilvien alla. Näytti siltä, että koko taivaanrannan kaikki synkkyys olisi pakkautunut juuri siihen ilmansuuntaan johon TKL:n bussi numero 18 matkasi epäröivä suunnistajan alku takapenkillään. Mielessä pyöri monenlaiset ajatukset ja olin jopa hilkulla kääntyä takaisin kotiin ja käpertyä peiton sisään ja sulkea silmät. Sain onneksi karistettua ajatuksen pois päästäni ja näin ollen hyppäsin Teiskontien varressa Teiskontien ja Heikkilänkadun risteyksessä poi bussista. Onneksi sade oli sentään laantunut pieneksi tihkuksi joka myöhemmin hiipui täysin.

Bussi nro 18

Tästä alkoi loputtomalta tuntunut taivallukseni kohti karttojen myyntipaikkaa. Pelkästään tästä matkasta voisi kirjoittaa oman romaaninsa. Tyydyn kuitenkin toteamaan, että tälle vajaan 3 kilometrin soratietaipaleelle mahtui mm. ratsastustallit, 2012-2013 valmistuva koirien ulkoilutus/temppualue, jossa oli vain kasa kiviä sekä autoilija, joka etsi kuumeisesti autokorjaamoa keskeltä metsää.

Saavuttuani vihdoin viimein kartanmyyntipaikalle riisuin farkkuni ja alta paljastui kulttimaineeseen nousseet suunnistustrikoot. Vaihdoin myös täydellistä tyylitajua hipoviin suunnistuskenkiin. Päähän pistin valkoisen lippiksen, josta löytyy rakkaan isänmaamme lippu (tämä sen vuoksi, koska joukkueemme viralliset hikinauhat puristuvat kuin vanne pään ympärille, joten niiden käyttö metsässä ei ole mahdollista). Tämän jälkeen jätin olkalaukun I <3 Mutala merkkeineen järjestäjille sekä lunastin "helpohkon" 5km suunnistuskartan (4.8km) ja vuokraemitin. Kuulin jo metsän kutsuvan minua kosteaan syleilyynsä.

Laukku

Lähtöpaikalla asettelin kartan kauniisti muovitaskuun, kiristin trikoiden nauhan, laitoin kännykkäni minigrip-pussiin (tiltissä oli silti koko luuri). Tämän jälkeen leimasin lähtöleiman ja lähdin kohti ykkösrastia varsin rauhallista hölkkävauhtia (näinkö muka olisin kerrankin oppinut ottamaan rauhallisen varmasti). Sieltä se ykkösrasti tuli sitten vastaan helpohkosti ja ilman suurempia pummailuita. En meinannut silti mitenkään löytää rastilta rastinumeroa ja emit-leimasinta. Tässä kohtaa päähäni työntyi ajatus, että eikai taas. Onko tämä muka jokin rasti mitä minun kartassani ei ole, vaikka paikka tuntuu täsmäävän mielestäni hyvin. Kesti ikuisuus (ehkä 30 sekuntia) kunnes löysin leimasimen varvikosta rastin alapuolelta. Tässä vaiheessa olin ehtinyt kiroamaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat mielessäni.

Trikoot ja kengät

Matka kakkosrastille alkoi tuttuun tapaan kompassisuunnan ottamisella ja kevyellä hölkällä. Katsoin, että siellä on kivasti tie rastin takana joka pysäyttää minut jos ja kun painelen rastin ohi. Sieltäpä se tie sitten tuli vastaan, mutta jokin tuntui olevan pielessä. Muistot Rottajärven maisemista hiipivät kylmän pohjoistuulen lailla selkäpiihini alkaessani kartoittaa maisemaa. Kuinka ollakkaan olin taas ajautunut väärälle tielle. Toisin kuin Rottajärvellä, nyt tajusin tämän jo heti ja lähdin pienen pohdiskelun jälkeen hölkkäämään. Pienen matkaa hölkkäsin väärään suuntaan sillä karttani oli väärinpäin. Aikaa tässä ylimääräisessä hölkässä ei kuitenkaan kulunut minuuttia kahta kauempaa. Tämän jälkeen käännyin ja pääsin oikealle tielle ja Sähkövoima DI:n täsmällisyydellä laskin oikean sähköpylvään ja kirmasin metsään leimaamaan.

Kolmosrastille lähdin jälleen kompassisuunnaalla kirmaamaan suon poikki kivasti. Lopputuloksena pari komeaa mulkkausta, mutta ei sillä oikeastaan suuremmin väliä ollut, sillä metsä oli muutenkin märkä ja minä myös. Tällä välillä huomasin myös huolestuttavan suuren ilmakuplan ilmestyneen kompassiini. Ilmakuplasta huolimatta olin mielestäni hyvinkin kauniisti matkalla kohti jyrkänteellä sijaitsevaa kolmosrastia. Mutta eihän se rasti sieltä löytynyt sitten kirveelläkään. Eksyin polkujen ja loputtomalta tuntuvien kallioiden ja kivien valtamereen ja olin hukassa kuin orpo mustekala bermudan kolmiossa. Samoilla vesillä liikkui myös muita eksyneitä kaloja. Eräs orvolta vaikuttava suunnistaja juoksi minua kohti ja kyseli sijaintia. Sanoin hänelle, että tässä 3-rastin tietämissä kuvittelen olevani, mutta todennäköisesti en ole. Myös toinen samaa rastia etsivä suunnistaja oli siinä kalliolla ja yhtä pihalla kuin minäkin. Niinpä lyöttäydyin yhteen toisen suunnistajan kanssa ja niinpä me monimuotuoisine vaiheinemme löysimme kuin löysimmekin kolmosrastin.

Nelosrastille matka kulki samalla määrätietoisuudella ja suoraviivaisuudella kuin humalainen teekkari liikkuu Hämeenkadun päästä päähän Hämeenkadun Appron aikoihin. Tämä tarkoitti siis lukuisia harha-askeleita ja kartanlukutaukoja ja epätoivoa. Epätoivo oli samaa luokkaa kuin teekkarin matka ruuhka-aikaan baarin ovelta baaritiskille. Mutta kuten niin usein janoinen teekkari palkitaan tiskille päästyään, niin tämä kahden suunnistajan ryhmä palkittiin myös rastin löytymisen merkeissä. Aikaa taisi kuitenkin kulua yhtä paljon kuin keskimääräisessä taksijonossa lauantaina aamuyöntunteina.

Vitosrastille matka kävi kompassisuunnalla suoraan nelosrastilta suon läpi. Siinä reitillä kun pitäisi polun ja kuviorajan toimia stoppareina. Tässäkin välissä kompassisuunta heitti hieman ja vastaantullutta polkua en huomannut. Niimpä löysin itseni  5 ja 6 välillä olevalta suolta. Siitä sitten kompassilla kohti 5-rastia. Sitten olin siinä rastiympyrässä ja rastin löytäminen tuntui olevan yhtä vaikeaa kuin sokealta kanalta neulan etsiminen heinäsuovasta. Tässä vaiheessa rastilla 3 tapaamani herrasmies oli hävinnyt, mutta itäsuomalainen herrasmies oli sitä vastoin liittynyt seuraani. Siinä me sitten epätoivon vimmalla etseimme jyrkännettä, jonka alapuolelta löytyisi pelastava punavalkoinen lippu ja sen vierestä emit-leimasin, joka on varustettu koodilla 49. Hämmennykseksemme kumpareiden läheisyyteen ilmeistyi myös pinkkipaitainen suunnistajaneitokainen. Hän liittyi ryhmäämme kolmanneksi. Niinpä me epätoivon vimmalla haeskelimme numeroa 49. Jo pikkuisen hämärtyvä pilvinen syysilta antoi oman mausteensa tälle etsinnälle. Emme tässä vaiheessa muuta keksineet, kuin että kävimme ottamassa tarkan sijainnin ison tien vieressä sijaitsevalta sähköpylväältä. Siitä sitten rintamana etenimme kompassin osoittamaan suuntaan. Niimpä me sitten löysimme rastin hyvin metsittyneen jyrkänteen alapuolelta ja olo oli kuin keitaan Saharan autiomaasta löytäneillä tutkimusmatkailijoilla. Todellisuudessa olimme olleet varmasti n. 5 metrin etäisyydellä rastista n. 10 minuuttia aikaisemmin, mutta pahaksi onneksemme olimme kulkeneet väärään suuntaan.

Loppumatkan taivalsimme pimenevään syysiltaan rasteja etsien yhdessä pinkkipaitaisen neitokaisen ja itäsuomalaisen miehen kanssa. Loppumatka oli varsin leppoisaa lenkkeilyä kosteissa metsiköissä. Suuremmilta pummeilta vältyttiin, eikä reitinvalinnoissakaan tullut suuria riitoja. Tämä johtui osittain siitä, että valo oli varsin vähäistä ja siitö, että kaikille väleille löytyi turvalliset polku/kuvioraja/työkoneurareitit. Poikkeuksena ehkä rastiväli 10-11. Tosin tälle välille oli muodustunut selkeä polku edellämme kirmanneiden suunnistajien tallomana. Niinpä me siinä juoksentelimme kuin kolme elefanttia siististi jonossa. Tilanteesta tuli elävästi mieleen vanha lasten laulu marssivista elefanteista.

Yhtä kaikki yhteenvetona voidaan todeta, että varsin leppoisa reissu ylä- ja alamäkineen, onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Kiitoksia edellemainituille kohtalon tovereille. Tältä reissulta parhaimpana johtoajatuksena jäi käteen se, että luovuttaminen on luusereita varten. Lisäksi suunnistaminen ventovieraiden ihmisten kanssa kimpassa ja ajatusten vaihtaminen avartaa mukavasti maailmankatsomusta. Tästä on myös hyvä rakentaa kuntohuippua ensi vuoden kesäkuun puoliväliin. Trikoo kuittaa.

Reittikartta

-Topi

Esittelyssä: NOT-OK PKS SK!

PERTTI "HIRVI" HEINIKANGAS:


Kaiken nähnyt, kaiken kokenut. Konkari on uudessa ryhmässä innoissaan kuin nuori varsa. Iän myötä suunnituksesta on kadonnut dynaamisuutta. Edelleen loistava suunnistaja, mutta aiempaa yllätyksettömämpi. Joukkueen suunnituksellinen ja henkinen selkäranka. Jakelee oivaltavia vinkkejä joukkueen märkäkorville.

Erikoista: Harhaili Jukolan metsissä jo ennen nuorimpien joukkuetovereidensa syntymää.










TEEMU "SUPPA" KORPELA:


Piskuinen sisupussi tuo tarvittavaa äkäisyyttä joukkueeseen. Sähäkyyttä ja tahtoa löytyy. Väläyttelee ajoittain. Pääsee röyhkeydellään rastiympyrään. Ajoittain rastitkin löytyvät. Itseluottamus on kuitenkin vajavainen. Tämä on lupauksen suurin este kansainväliselle läpimurrolle. Tulevaisuuden huippu, jota pitää ajaa joukkueeseen systemaattisesti. Saattaa vallata paikan auringossa jo nyt.

Erikoista: Vuodet maastosuunnittelijana ovat koulineet Korpelasta melkoisen erämiehen. Haistaa kiukkuiset koirat ja isännät jo kilometrien päähän.








JARI "KULLAAN NOVIKOV" LAPPALAINEN

Suunnistaa pää pystyssä ja käsittelee kompassia kauniisti. Myös fysiikka ja juoksuasento ovat kohdallaan. Näyttää lähes täydelliseltä suunnistajalta. Mikä on estänyt nousun Euroopan tähtiluokkaan? Ura on kuitenkin kovassa nousussa. Edellisvuoden siirto Pori Energiaan avasi mahdollisuuden, johon ratkaisija tarttui loisteliaasti. Kovaa tulosta odotetaan jo tällä kaudella.Uskaltaa haastaa vaikeitakin maastoja. Löytää myös rasteja, mikäli ei ole hukannut karttaansa.

Erikoista: Joukkueen ainoa "osakilpailuvoitto" tältä kaudelta.









ANTTI "AVOKALLIO" LEHTONEN

Monipuolinen ja hieman raskasjalkainen toisenpolven oma kasvatti. Lukee karttaa hyvin, mutta tekee myös kauheita hasardeja. Tarjoilee välillä häikäiseviä rastivälejä, mutta vastapainoksi ylisuunnistaa itsensä rastipisteiden ulkopuolelle. Avokallioiden ja märkien tihupuskien erikoismies. Uskaltaa yrittää, mutta välillä rastivälit kestävät turhauttavan kauan. Luottomies joka voisi auttaa joukkuettaan vielä enemmän tasaisemmilla otteilla.

Erikoista: Eksyy aina avokalliolla. Onneksi Kuopio-Jukolassa ei ole pelkoa a....eiku hetkinen.








MARKKU "LAPINLEUKU" LEHTONEN

Kuuluu jo kalustoon. Konkari saa jälleen mahdollisuuden isoon rooliin. Suunnistus vahvaa ja räjähtelevää. Tähtisuunnistajan status mutta esitykset eivät ole viime vuosina olleet maineen tasolla. Nyt niskasta kiinni ja paluu Jukolan kiintotähdeksi? Kokenut hahmo joka ei hätäile turhaan.

Erikoista: Käytännössä asuu lapin metsissä. Soveltuuko Kuopion metsäisempiin maisemiin lapin jänkhien jälkeen? 

TOPI "TRIKOO" LEVOMAA:


On ollut lupaus jo monta viikkoa, mutta tuloksellinen tasonnosto on edelleen näkemättä. Liike, taidot ja rohkeus riittävät, mutta jostain mystisestä syystä rasteja ei vain löydy. Joko nyt rävähtää? Suunnistaa poikkeuksetta joukkueensa pisimpiä matkoja (samoilla radoilla). Kokoa, tyyliä ja taitoa on. Suunnistaa hyvällä moraalilla. Tarvitsee lisää rohkeutta. Ahtaan tilan vääntäjä ja pitkien rastivälien kruunamaton kuningas.

Erikoista: Parhaan pummilenkin kokonaismitta oli pidempi kuin kyseisen radan reittipituus.








MIIKKA "HARMAAKARHU" OLIN


Kykenee ratkaisuihin joita kukaan muu ei osaa odottaa. Suunnistukselliset liikeet ovat kauniita ja täysin arvaamattomia. Vahvuudet jouksupuolella ovat uhkana suunnistustoiminalle. Juoksee hyvin ja liikkuu sulavasti, pysyy kartan sisällä. Rastiympyrässä kuluu aikaa välillä liian kauan joka jarruttaa suunnistuksen virtausta. Elää ja hengittää onnistumisista. Iästään huolimatta liikkuu yhä vikkelästi. Hakeutuu hyvin rastiympyrään ja operoi rastin lähellä ovelasti.


Erikoista:  Käyttää aina polkukiertoa. Jos suunnistaisi Porista Helsinkiin koukkaisi Tampereen kautta koska tarjolla olisi niin houkuttelava moottoritiekierto.






HEIKKI "TUULIVIIRI" PIISI

Veijarimainen polkukone, joka taistelee metsässä illasta toiseen. Potentiaalinen, voi yllättää. Saanut jalkoihinsa papua, mutta on edelleen bambimainen liikkeissään. Mainio kompassi, mutta käyttää sitä liian harvoin. Kehittänyt jalkapallosta tutusta "pitkä päätyyn ja perään" taktiikasta oman suunistusversionsa: "Kartta taskuun ja tunteella". Likaisen työn puurtaja, jolla on räjähtäviä nopeusominaisuuksia. Jalat ja kädet käyvät vimmattuna, mutta pää ei tahdo pysyä mukana. Muistaako olevansa perusankkuri eikä Thierry Gueorgiou?

Erikoista: Askeettisen tunnesuunnistuksen guru. Kartta ja kompassi pääsääntöisesti vain haittaavat suoritusta.

Käskynjako.

Joukkueemme on onnistuneen suorituksen jälkeen yhtä hymyä! Kuvasta puuttuu M. Lehtonen

Ankkuri leireilemässä etelän lämmössä

Näin on suunnistusprojektin alku lähtenyt liikkeelle ja elokuun lopussa oli allekirjoittaneen aika tehdä yhteenveto kuluneesta kesästä. Mukaan on mahtunut amatööreille tuttuja kohelluksia tutuissa metsissä ja ne olen antanut kovasta kilpailuvietistä huolimatta itselleni anteeksi. Juoksuvauhti on paikoitellut ollut jopa hyvällä mallilla, joka on enemmänkin näkynyt isoina kieroina rastin lähimaastoista kuin lyhyinä rastiväliaikoina. Kaiken tämän lisäksi joukkueen kuudennen osuuden juoksija Jari "The Boss" Lappalaisen huikea kehitys on saanut allekirjoittaneen alkamaan pelkäämään asemaansa kunnioitetun ankkuripaikan viestinviejänä. Tein tästä kaikesta omat johtopäätökset ja päätin lähteä etelään harjoitusleirille.

Leiri oli erittäin antoisa ja monipuolinen. Yli kolmenkymmenen asteen lämpölukemat pitivät huolen siitä, että kovistakin vauhtikestävyysvedoista palauduttiin nopeasti ja loukkaantumisilta vältyttiin. Maastot mahdollistivat myös harjoittelua yli kolmen kilometrin korkeudessa. Tulivuoren huipulla tuli tehtyä niin kovia ylämäkitreenejä, kuin että pitkiä pk-lenkkejäkin. Tästä johtuen myös hemoglobiiniarvot pitäisi olla leirin jälkeen kohdillaan. Palauttavat juoksulenkit tein avojaloin hiekkarannalla, vaikka nämäkin juostiin itselle tyypilliseen tapaan siellä anaerobisen ja aerobisen sykealueen rajamailla.

Suunnistusta ei leirillä tietenkään unohdettu. Matkalla harjoittelin sekä kaupunkisuunnistusta, kuin tutumpaa metsäsuunnistustakin. Maastot jälkimmäiseen tarjosi leiripaikan vierellä sijaitseva sademetsä.

Tässä on vielä syksyn aikana muutama mahdollisuus testata leirin tuomaa hyötyä kotimaan suunnistusrasteilla. Tämän jälkeen on aika tehdä vuoden 2013 loppuyhteenveto tämän hetken tilanteesta. Mikäli minun kyntäminen tulosluetteloiden häntäpäissä edelleen jatkuu, niin joukkuejohdon on syytä miettiä viestijärjestystä uudestaan. Minut ankkuripaikalta siirtäminen "alemmille osuuksille" on joukkueen kokonaistulosta ajatellen enemmän kuin vaarassa...

-Heikki

Pirunkynnellä kilpailua mentoria vastaan

Torstai 12.9. Porissa kiivaasti odotetun perjantain 13 syyskuuta aattopäivä valkenee todella sumuisena. Pieni sateenuhka leijuu ilmassa ja varjostamassa Etelä-Pirunkynnen valloitussuunnitelmaa kyseiselle illalle. Onneksi aurinko, tuo taivaalla loistava valoilmiö, josta me Suomalaiset saamme vielä hetken nauttia ennen pimeää talvea tuli esiin pilviverhon takaa ja takasi oivan suunnistuskelin.

Nyt oli vuorossa ensimmäistä kertaa pieni kilpailu henkilökohtaista mentoriani vastaan. Lähdimme liikkeelle väliaikalähdöllä minä ensin. Ensimmäiselle rastille tulin ihan hyvin, joskin pienen pieni epävarmuus oli menossa koska olin niin monesti pummannut pahasti juuri ensimmäisen rastin. Lopulta löysin rastin 10 nopeimpaan aikaan ja olin kokonaista sekunnin mentoriani nopeampi ensimmäisellä rastivälillä. 1-2 rastivälin tulin myös mielestäni hyvin onnistuneesti kuviorajaa hyödyntäen ja olin tällä välillä 9:ksi nopein ja kasvatin eroa kilpakumppaniini 6 sekuntiin.

Kolmannelle rastille mentäessä pääsin rastiympyrän lähettyville melkoisen hyvin, mutta nyt itse rastin löytäminen tuotti vaikeuksia ja niinpä tein pienen pientä kiemuraa rastiympyrän ulkokehällä ennen kuin löysin itse rastin. Aikaa tähän harhailuun tuhlaantui hieman. Niinpä hävisin tällä välillä 2 minuuttia kaverilleni. Jos keskitytään positiivisiin asioihin, niin voidaan todeta, että säilytin tyyneyteni pikku harhailuista huolimatta varsin hyvin. Rastivälillä 3-4 lähdin ehkä hieman liikaa oikealta ja niinpä etenin hieman epävarmasti kohti rastia, mutta löysin sen kuitenkin. Aikaa tuhraantui lähinnä kartanlukemiseen, koska se tapahtui sen verran verkkaisesti. Eroa kaveriini tuli tällä välillä 50 sekuntia, joten eromme oli tässä kohtaa 2.44 tappiokseni. Tällä välillä törmäsin myös A-rataa suunnistaneeseen Heinikankaaseen.

Välillä rastilta 4 rastille 5 hukkasin jälleen itseni kartalta, mutta onnistuin pääsemään takaisin kartalle pellon reunasta ja 5 rasti löytyikin sen jälkeen helposti. Aikaa tässä itsensä hukkaamisessa toki tuhraantui. Tällä välillä törmäsin ensimmäistä kertaa kaveriini ja tajusin olevani jo selvästi häntä jäljessä. Tällä rastivälillä tappiota tuli  2.03. Olin siis jäljessä tämän rastin jälkeen 4.47. Kutosrastille mentäessä homma toimi muuten hienosti, mutta jouduin pysähtelemään polkujen risteyksissä, että varmasti valitsen oikean polun. Näihin varmisteluihin kului arvoikkaita sekunteja, vaikka vauhti muuten olikin mielestäni ihan kelvollista. Niinpä tälläkin rastivälillä tuli takkiin, mutta vain 6 serkuntia. Näin ollen eromme oli nyt 4.53.

Lähdettäessä kutoselta seiskalle otin suunnan polulle ja siitä sitten suoraan seiskarastille. Rasti löytyi helposti, koska rastilla oli muutakin porukkaa leimaamassa samaan aikaan. Tällä välillä olin kaveriani 1.27 nopeampi ja olimme rastilla samaan aikaan. Tämä väli oli kaiken kaikkiaan itselläni ihan onnistunut. Suuren suuri pummi odotti vielä tulemistaan.

Rastivälillä 7-8 tuli kuin tulikin se suuri pummi. Liekö syynä sitten ollut kaveriin törmääminen rastilla ja siitä aiheutunut hämmennys tai mikä tahansa. Ajattelin lähteväni polkureittiä ja todella lujaa. Niinhän siinä sitten kävi, että pitkäksi meni ja pahasti. Siitä sitten takaisin kartalle ja suuntaa kohti rastia. Mutta kun hommat menee pieleen niin ne menee pieleen, joten harhauduin taas hieman ja kaverini tuli vastaan jo rastilta pois. Tässä vaiheessa epätoivoon vaipuminen oli lähellä. Jatkoin kuitenkin sitkeästi rastin etsimistä ja ehdin jo moneen kertaan kirota suppa-rastit alimpaan helvettiin tällä ikuisuudelta tuntuneella rastivälillä. Yhdessä kohdassa vielä ihmisten selkäefekti lähti viemään minua väärään suuntaan. Onneksi hyvin pian ymmärsin olevani menossa väärään suuntaan. Sitten rajapyykille ja kyllähän sieltä onneksi se suppa löytyi ennen kuin "Via Dolorosa" alkoi korvissani soimaan liian voimakkaasti. Aikaa välille tuhraantui 13:04 ja ero kaveriini kasvoi 13.38 suuruiseksi. Jälkeenpäin karttaa katsottuani välihän olisi ollut todella helppo ottaa puhtaalla kompassisuunnalla. Näin ollen ajateltuna pummin suuruus oli vähintään 10 minuuttia.

Rastilta 8 lähdin kauheaa laukkaa kohti yhdeksikköä, sillä tuo edellinen pummailu oli kasvattanut banaanin otsassani niin suureksi. Siellä minä ravasin metsässä kuin edellisvuotinen hirvenpoikanen konsanaan. Tavoitteenani oli räjäyttää pohja-aika kyseiselle rastivälille. Valitettavasti häviävän pieni pysähdys polunristeyksessä ja rastikoodin ja määreen tarkastaminen söi hieman ajasta samoin kuin amatöörimäinen emit-leimasimen käyttö. Jos James Bond poistaessaan pommista sytytintä olisi söheltänyt yhtä paljon kuin minä leimasimelle olisi Bond-filmien taival jäänyt kovin lyhyeksi. Mutta yhtä kaikki olin rastivälillä 3 ja jäin pohja-ajasta 7s. Kaveriani sain kiinni tällä välillä 1.49 ja eromme oli tämän jäkeen siis 11.47.

Tästä sitten lähdin juoksemaan maaliin niin paljon kuin kintuissa riitti voimaa. Matkaa oli 450m. Vähän yli puolet matkasta jaksoin tulla varsin hyvää vauhtia, mutta loppuun vauhti sitten hieman hyytyi. Tuloksena 4 nopein aika viimeiseltä rastilta maaliin. Onnistuin vielä tällä välillä kaventamaan eroani kaveriin hieman sillä olin 1.14 kaveriani nopeampi. Lopussa meille jäi siis eroa 10.33..

Loppuaikani oli 56.40, eli olin kaikesta huolimatta ensimmäistä kertaa alittanut tunnin "haamurajan". Olkoonkin että reitin pituus oli vain 3.7km. Lisäksi tein rastivälien oman sijotusennätykseni (3/20) ja loppusijoitusennätykseni (14/20). Tuo rastivälin 7-8 raskas pummi hieman painaa mieltä, mutta eipä tässä kannata vaipua epätoivoon, koska sen verran merkittävän kehitysaskeleen mielestäni onnistuin ottamaan. Liekö syynä sitten ollut pieni kilpailutilanne vai mikä. Onneksi kuitenkaan kaverini ei joutunut odottamaan maalissa liian kauaa.. Seuraavan kerran allekirjoittanut leimaa emitillä Kaupissa 23.9.

PS. Nyt ei soi päässä Via Dolorosa.

-Topi

Kartta juoksemastani reitistä

Rottajärven antisankari

Kello läheni 16:30:tä syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Suunnittelutoimiston äärivasemmassa loossissa puettiin pienen jännityksen vallitessa tyylikkäitä supersankarin imagoon sopivia trikoita. Samalla päähän iskettiin valkoinen lippalakki. Opel starttasi takapihalta ja lähdimme Miikan kanssa kohti pahamaineisia Rottajärven kallioita.
Saavuttuamme Järvikylän kentän parkkipaikalle, oli ilma kuin morsian joka toivotti suunnistajat tervetulleeksi syleilyynsä. Haettuamme B-kartat, muistan kironneeni ääneen unohtunutta suojakalvoa. Tähän Miikka tyytyi toteamaan, että eihän se kuitenkaan edes kostu.

Rauhallinen kävely kohti lähtöpaikkaa, rakon tyhjentäminen pusikkoon, jottei metsässä tule hätä käteen ja rauhallinen ja virheetön suoritus maaliin. Siinä oli suunnitelma illan reittiä varten. Käsissä 13 rastia sisältävä 4,0km reitti. Ei pitäisi olla paha homma. Ensin lähdin hölkkäämään mukavasti vanhan rautatien reunaa ja siitä sitten alas metsään kun hyvältä tuntuu. Tässä vaiheessa homma näytti olevan vielä pulkassa, ei mikään loistava aloitus, mutta ei nyt ihan huonoinkaan ensimmäinen etappi. Ensimmäiseen rastiväliin kului aikaa vajaa 5 minuuttia eikä suurempaa pummia tullut. Tutuksi tullut hapuilu nosti päätänsä jo kakkosrastille mentäessä ja lukuisat avokallio jonot sekoittivat allekirjottaneen pään ja kakkosrasti löytyi moninaisten vaiheiden jälkeen reilun 5 minuutin pummista huolimatta. Siitä sitten kohti kolmosrastia lähdin laskettelemaan kallioiden alapuolelta, mutta maasto oli hieman hankalaa kulkea joten nousin suosiolla kallioiden päälle. Kolmosrasti löytyi varsin kivuttomasti, vaikka pieni reitinvalintavirhe vähän mieltä kaiversi. Aikaa tällä välillä kului silti vaan vajaa 6 minuuttia joten varsin kelvollista suunnistusta.

Kolmosen ja nelosen välinen osuus oli yksi parhaista väleistäni koko radalla. En nyt sentään Heinikankaan 2.34 aikaan päässyt, mutta olin kuitenkin rastivälillä selvästi koko reitin voittajaa nopeampi (1 min 11 s). Tästä sitten lähdettiin kohti vitosrastia. Alku meni hienosti, mutta sitten iski epäröinti ja epävarmuus kuljetusta matkasta. Tätä seurasi pieni epäröinti, pieni perhoslenkki ja sitten jatkaminen samaan suuntaan ja toivoen että rasti sieltä vastaan tulee. Ja tulihan se sieltä. Epäröinnistä huolimatta vauhti oli tässä kohtaa vielä kelvollista.

Väli rastilta 5 rastille 6 toisti jo monesti aikasemmin nähtyä nk. "Via Dolorosaa". Eli ensin suunta kohti rastien välissä olevaa tietä. Pysyin oikeassa suunnassa n. 50m ja sen jälkeen aloin mennä vahvas liikaa vasemmalle (pohjoiseen päin) ja kuinka ollakkaan tällä kyseisellä välillä alkoi myös sangen suuri hirvikärpästen invaasio. Ja kuten tarinan juoneen hyvin sopii löysin edestäni liki ikuisuuden kestäneen korpivaelluksen jälkeen tien. Hengähdin hetkeksi helpotuksesta. Tulihan se tie sieltä niinkuin pitikin. Tästä vaan äkkiä paikallistan kuinka paljon olen tullut vinoon. Yritin ja yritin paikallistaa itseäni, mutta en niin millään saanut sijaintiani kiinni ja hermostumisen tunne sisälläni kasvoi. Juoksin edes takaisin tietä ja koitin risteyksistä, ojista ja miltei taivaalla lentävistä linnuista paikallistaa itseäni. Koko tienoo oli myös hiljentynyt täysin. En ollut aikoihin nähnyt yhtään kanssa kilpailijaa. Mieleeni hiipi muistot Lukonmäen metsistä. Mutta mistä löytyisi pelastava enkeli tähän hätään. Pyörittelin kompassia, karttaa, katselin aurinko, kuuntelin linnun laulua, mutta sädekehäinen suojelusenkelini lymyili edelleen pienessä kolossa paikassa jonne en löytänyt. Vihdoin tulin risteykseen (herra ties monennenko kerran) ja näin ihmisen selän. Siitäpä kirmaisin sitten tuhatta ja sataa (jopa Usain Bolt olisi kateellinen vauhdistani). Niinpä tämä ystävällinen mieshenkilö palautti minut kartalle (olin väärällä puolella oikeaa tietä). Niinpä tästä sitten pikaisesti löysin itseni tielle oikealle paikalle ja löysin itseni 6-rastilta. Voi sitä onnen ja ilon määrää. Siinä ei enää haitanneet hirvikärpäset eivätkä muut. Aikaa tähän seikkailuun kului vaatimattomat 47:48. Lienee hyvä muistuttaa, että rastivälin nopein aika oli 5:07 (ja mm. Heinikankaan kokonaisaika 43:19). Seuraavana päivänä sports trackeriä katsoessani huomasin tulleeni väärälle tielle. Näin taas maasto koulutti märkäkorvaa.

Uskomattoman huojentuneena lähdin kompassisuunnalla kohti 7 rastia. Väli oli lyhyt ja selvisinkin siitä noin 2,5:een minuuttiin. 8 rastilla alkoi sitten jo mukavasti sadella ja tämä rasti väli sitten taas pahasti pitkäksi. Tässä vaiheessa samoilla rastilla ja rastivälillä näkyi myös muita ihmisiä. Tuohon 7-8 välille sain aikaiseksi myös vajaan 10 minuutin pummin johtuen siitä että juoksin taas hieman liian innokkaasti ja menin rastista ohi.

Loput rastivälit menivätkin silti enemmän tai vähemmän hyvin sateesta huolimatta. Tässä auttoi tietenkin se että rastiympyrään kerääntyi aina muitakin suunnistajia ja näin ollen silmiä itse rastin löytymiseen oli useita. Välillä 10-11 tuli kyllä lennettyä rehellisen komeasti naamalleen. Ei auttanut edes intgratorit kun jää jalka juureen kiinni. Valkoinen Suomi-lippikseni ei oikein tykännyt lennosta. Tässä kohtaa keli oli jo hyvin kostea.

Tein vielä rastivälillä 11-12 henkilökohtaisen ennätykseni maanantairastien yksittäisissä rastiväleissä ja olin peräti 7:ksi nopein kyseisellä välillä. Näin huonon suorituksen jälkeen on hyvä keskittyä positiivisiin asioihin ja yrittää ottaa oppia virheistä.

Seuraavalla kerralla toivon hartaasti että suunnistustani voi kuvata myös muunkin laulun kuin Via Dolorosa sanoilla. Kaikella kunnioituksella Tommi Läntistä kohtaan (hieno mies).

PS. Tänään torstaina oli hyvät käyrätreenit Toukarissa, joten täynnä itseluottamusta ensi viikolla Yyteriin ja Krapistoon.

-Topi

                                         Suunnitelutoimiston jäseniemme kartat reissun jälkeen