Sateinen maanantai 29. heinäkuuta oli allekirjoittaneen ensimmäinen taidonnäyte, jossa otin yksin osaa Rastikarhujen järjestämään maanantairasteille. Olinhan jo ennestään ollut maanantairasteilla kerran aikaisemminkin ja Lappalaisen ja Olinin kanssa rastit olivat löytyneet niin vaivattomasti, että parkkipaikalla olin hyvin luottavainen tulevaan koitokseen.
Paikkana oli Toukarin maastot. Valitsin ennakkokaavailuista poiketen toiseksi lyhyimmän C-radan, koska B-rata näytti hieman liian vaativalta minun makuuni. Matkaa parkkipaikalta K-pisteelle oli reilusti ja matkalla suunnittelin jo tulevia rastivälejä ja nopeimpia reittejä.
Ensimmäiselle rastille lähdin tuttuun tyyliin vauhdikkaasti. Näin alan opetteluvaiheessa olen omaksunut taktiikan, jossa puutteellista kartanlukutaitoa kompensoidaan kovemmalla juoksuvauhdilla. Tätä suunnitelmaa toteuttamalla valitsin rastin eteläpuoleisen polun, joka haarautui sopivasti lähelle rastia. Aikani juostuani huomasin, että olin todennäköisesti juossut hieman ohi haaranevan polun. Kokeneemmat suunnistajat tekevät kuulemma yleensä tässä kohtaa niin, että he palaavat takaisin siihen pisteeseen missä olivat aikaisemmin kartalla ja korjaavat suuntaansa siinä. Paljasjalkaisena porilaisena en ole tottunut ottamaan taka-askelia keskustan nakkikioskijonoissa, joten en alkanut harrastamaan sitä Toukarin metsissäkään. Käännyin siihen suuntaan missä oletettu ykkösrasti oli ja annoin palaa.
Rasti ei ihan heti löytynytkään ja maasto oli allekirjoittaneelle sen verran vaikealukuista, että hukkasin itseni kartalta hyvin nopeasti. Aikani pyörittyäni tein päätöksen, jota näissä piireissä harvoin kuulee. Laitoin kartan ja kompassin syrjään ja aloin juoksemaan pelkän fiiliksen pohjalta. Juoksin siihen suuntaan, missä tunsin ykkösrastin läsnäolon vahvimmin olevan. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ensimmäinen rasti ei tälläkään taktiikalla löytynyt. Sen sijaan pientä valonpilkahdusta tuli, kun törmäsin toiseen suunnistajaan. Mies oli trikoot jalassa ammattilaisen näköinen ja hieman hämmästyin, kun hän tiedusteli minulta, joko olen löytänyt ensimmäisen rastin. Kaveri oli ostanut ensimmäisen kompassinsa viime sunnuntaina ja oli kuulemma hieman eksynyt. Löimme siis viisaat päämme yhteen ja aikamme samoiltuamme löysimme kuin löysimmekin ensimmäisen rastin. Aikaa tähän oli minulta kulunut kunnioitettavat 28min!
En antanut tämän pienen takaiskun lannistaa itseäni vaan lähdin omia reittejäni kohti kakkosrastia. Tämä ja vielä vaativa kolmaskin rasti löytyivät aika vaivattomasti. Tästä sain taas sen verran itseluottamusta, että palasin takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan, jossa juostaan enemmän ja katsellaan karttaa vähemmän. Tämä kostautuikin jo heti neljännellä rastilla. Rastin vieressä oleva kallio löytyi kyllä, mutta jostain syystä etsin rastia kallion eteläsivusta. Karttaan on hyvin selvästi merkitty rastin olevan lounaissivussa, josta sen muutaman pummailun jälkeen lopulta löysinkin.
Vitosrastille matka kävi mallikkaasti ja aivan rastin vierelle johtava pururata löytyi ilman suurempia ongelmia. En ollut ilmeisesti vielä siinä kohtaa saanut kaikkia aloittelevan suunnistajan virhekiintiötä täyteen, joten tein tämän sitten vitosrastilla. Huomasin toisen suunnistajan juoksevan kohti rastin suuntaa ja aloin seuraamaan häntä. Vaistoni kyllä sanoin että nyt mennään hieman liian pitkälle oletetusta vitosrastilta ja vähän matkan päästä olinkin leimaamassa itseäni B-radan kutosrastilla. Sillä lailla. Oikea rasti sitten löytyikin, kunhan siirsin katseeni takaisin kartalle.
Kutosrasti löytyi nopeasti ja siitä olikin lyhyt matka maaliin johtavalle isolle tielle. Parkkipaikalle käveli täysin märkä, lannistunut ja henkisesti masentunut mies.
Positiivisia puolia tuosta urheilusuorituksesta on vaikea löytää. Suunnistustaito tulee ilmeisesti vain kokemusten kautta, joten keskityn tulevalla viikolla pelkästään vauhtikestävyysharjoituksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi maanantaina Tuorsniemen maastoissa kirmaa entistä nopeampi suunnistaja. Huoli pois arvon joukkuekaverit: alkuperäinen suunnitelma voittaa Jukolan Viesti Kuopiossa pitää edelleen!
Positiivisia puolia tuosta urheilusuorituksesta on vaikea löytää. Suunnistustaito tulee ilmeisesti vain kokemusten kautta, joten keskityn tulevalla viikolla pelkästään vauhtikestävyysharjoituksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi maanantaina Tuorsniemen maastoissa kirmaa entistä nopeampi suunnistaja. Huoli pois arvon joukkuekaverit: alkuperäinen suunnitelma voittaa Jukolan Viesti Kuopiossa pitää edelleen!
T: Heikki
