10 kysymystä Hirvelle

Lokakuun aurinko paistaa suoraan sisään suurista ikkunoista häikäisten silmiäni astuessani hämärään toimistohuoneeseen. Oven pielessä kiiltävässä kyltissä komeilee kunnioitusta herättävä titteli, "Päälikkö". Silmieni totuttua kirkkaaseen vastavaloon huomaan ikkunan ääressä istuvan hahmon. Hahmo istuu tuolissa selin itseeni päin ja näyttää vaipuneen ajatuksiinsa. Aurinko kultaa arvokkaan hahmon ääriviivat. Hetkessä on jotain taianomaista.

Rikon maagisen hetken yskähtämällä ja kysymällä varovasti "Sopiiko puhutella?". Hahmo istuu vielä hetken hiljaa paikallaan ja kääntyy sitten hitaasti minua kohti. Siinä hän on, Pertti "Hirvi" Heinikangas, porilaisen suunnistuksen legenda, pohjoisten havumetsien taipumaton ikihonka.

"Olisi muutama kysymys joukkueemme blogiin" totean ääni jännityksestä väristen. Legenda hymähtää suotuisasti, joten uskaltaudun esittämään ensimmäisen kysymykseni koskien legendan ensimmäistä kosketusta suunnitukseen. Hetken mietittyään legenda vastaa äänellä, joka kaikuu menneiden aikojen muistoja: "Niin kuin monille meistä miehistä, armeijassahan se oli. Mutta kipinä syttyi ja jatkui siviilissä kuntorasteilla ja siitä suunnistusseuraan jne. Jukolaankin sitten mentiin ja heti tietenkin itsevarmana yö-osuuksille". 

"Entäs unohtumattomin Jukola -kokemuksesi?", jatkan innostuneena. "Olisiko se eka tai toka kerta kun olin Jukolassa. Ja ei kun kaveri metsään yöosuudelle lamppu päässä. Silloiset akut oli sitä sun tätä ja hiipuihan se kesken suorituksen. Siinä sitä mentiin kaverien lamppujen valossa pitkää n. 1km rastiväliä. Yhdessä vaiheessa en enää yhtään tietänyt missä ollaan menossa, ja onko tämä letka menossa minun rastilleni. Ikuisesti on jäänyt mieleen se helpotuksen tunne, kun tultiin rastille ja koodi oli oikea."

Rohkaistuneena uskaltaudun kysymään uran parhaasta saavutuksesta, johon Heinikangas pienen muistelun jälkeen toteaa:  "Parasta saavutusta ei ehkä vielä ole tullut, mutta yksi hyvä oli v. 1993 Paimion Jukolassa, jossa muuten Rastikarhut voitti Venlojen viestin. Itse tein 12,2km avausosuudella (yö) nappisuunnistussuorituksen ja jäin maailman huippusuunnistajien joukossa  kärjelle ainoastaan 15.12, loppuaika 1.28.41.0."  "Mikä sitten on salaisuutesi? Millä erikoisosaamisella olet saavuttanut tuon arvostuksen ja legendan maineen, josta sinut tunnetaan?" "Delegointi. No, suunnistuksesta puhuttaessa osaamiseni tässä lajissa on suunnistuksen puolella, ei tällä kropalla ajokoiria kiinni juosta, vaikka lempinimeksi tähän joukkueeseen Hirvi tulikin." 

"Siitä puheen ollen, miten oikein päädyit NOT-OK PKS SK:n jäseneksi?". Mestari naurahtaa lempeästi vastaa hymynkare huulillaan: "”Pojat” ovat tainneet kaffepöydässä saada ajatuksen Jukolaan osallistumisesta kesällä auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta suoraan kaaliin. Meikäläisen kutsu mukaan sähköpostilla kesken loman johtunee niistä menneiden vuosien suoritusten pullisteluista."

Johdatan keskustelua tulevan Jukolan viestin suuntaan ja tivaan mestarilta tavoitetta ensivuoden viestiin ja neuvoja nuoremmille joukkuetovereille. "Niin kuin aina ennenkin, hyväksytty suoritus, ajalla ei niin väliä. Tsempata keltanokkajoukkue samaan tahtoon.", toteaa Heinikangas ja jatkaa "Uransa alkutaipaleella olevalle suunnistajalle hyvä suoritus tulee vain ja ainoastaan suunnistuksen kautta." Kysymykseen joukkueen menestyksestä Pertti toteaa kryptisesti "Saamme kaikki onnistuneen hyvän henkilökohtaisen suorituksen ja sijoitus on sen mukainen."

Heinikankaalla on huippunimeksi jo aika lailla ikää, vaikkei se suorituksissa vielä ole näkynytkään. Siksipä uskaltaudun kyysymään, vieläkö ura Kuopio-Jukolan jälkeen jatkuu? "Niin kuin aikaisempaan kysymykseen vastasin, parasta suoritusta ei ehkä vielä ole tullut. Metsästetään sitä parasta suoritusta niin kauan kuin jalka mättään yli nousee. Yksi hyvä mahdollisuus olisi taas Louna-Jukola Paimiossa 2015."

Vaistoan haastattelun olevan lopussa. Haluan kuitenkin vastauksen vielä yhteen perustavaa laatua olevaan kysymykseen, peukku vai levy? "Peukalo yli 20 vuoden takaa. Ei kai sitä levyllä enää osaisikaan." Vastauksen jälkeen mestari kääntyy takaisin ikkunaan päin. Haastattelu on päättynyt.

-A

1  

Kotiseutumatkailua Hervannasta Hiittenharjulle

SUOLIJÄRVI HERVANTA

Syksyn viimeisin kokonaisvaltainen suunnistusviikko alkoi maanantaina tänä syksynä 40-vuotta täyttävästä Hervannan kaupunginosasta Tampereelta. Suolijärven kauniisiin maisemiin oli kerääntynyt vuoden aikaan nähden varsin kunnioitettava määrä suunnistajia. Ratamestarina hääri Tampereen Suunnistajan Kaupasta tuttu Olli Koski. Kävelin kotoani kohti Suolijärven ulkoilumajaa ja syysauringon säteet hellivät minua ja muuta suunnistuskansaa. Kävin ostamassa jo tuttuun tapaan 5km:n reittikartan ja vein veryttelypukuni pukuhuoneeseen. Huoneessa törmäsin Itäsuomalaiseen suunnistustuttavaani, jonka ensiesiinymisestä voi lukea täältä. Lähdin k-pisteelle ennen häntä.

Herwoodiin teekkarien tekemä kyltti 40v-juhlien kunniaksi.

K-pisteellä tein vielä viimeiset viilaukset asusteeseeni ja viritin Sports Trackerini ja otin käyttööni aivan uuden peukkukompassini. Tästä sitten leppoisaa hölkkävauhtia ykkösrastille, joka oli Suolijärven haastavilla kallio-kivi muodostelmilla. Rastipaikka oli kuitenkin kohtalaisen helppo ja niinpä löysin ykkösen ilman pummia. Tästä intoutuneena lähdin aivan liian kovaa vauhtia kohti kakkosrastia ja niinpä se pummi sieltä sitten tuli. Tämä oli varsin harmittavaa sillä kyseessä oli helppo väli. Pummi ei kestoltaan ollut silti onneksi kolmea ja puolta minuuttia pidempi.

Saavuttuani helpolle kakkosrastille törmäsin toisen kerran Itäsuomalaiseen tuttavaani. Siinä sitten sadattalin pummiani. Tästä lähdin sitten kohti kolmosta ensin polkua ja sitten kompassisuuntaa hyödyntäen. Harmikseni pohkeeni kramppailivat tässä vaiheessa ja juoksu oli pakko muuttaa kävelyksi. Liekö kramppailun syynä ollut edellisviikonlopun railakkaat polttarit vai mikä. Polttareissa tapasin koko kansan Keken. Istuimme höyryävässä paljussa. Poreet kuplivat kauniisti ja kuumasta vedestä nouseva höyry värjäytyi kauniisti sateenkaaren väreissä. Kun katseemme kohtasivat johti yksi asia toiseen, toinen kolmanteen. Syvä hiljaisuus vallitsi, kuului ainoastaan poreiden aiheuttama liplatus, kun ajauduimme intohimoisesti keskustelemaan suunnistuksesta. Keke jakoi viisauttaan, jonka autuaasti olen jo unohtanut. Kaikesta huolmatta kolmonen löytyi helposti, mutta krampailusta johtuva hidas aika söi ehkä minuutin opitimivauhtiin nähden.

Välillä 3-4 menin hyvin vahvasti kompassiini luottaen ja odottaen milloin Särkijärven ranta tulee vastaan. Stopparina tämä on varsin toimiva, sillä siitä kun ei kovin helposti huomaamattaan ohi pääse. Päästyäni rantaan (suuntani oli viettänyt hieman oikealle) vastaan tuli Itäsuomalaisystäväni sadatellen että sieltähän se pummi tuli. Lähdin hänen peräänsä ja löysimme rastin sitten pikku kaarrosten jälkeen. Tässä kohtaa alkoi pikku hiljaa kramppailu vähentyä ja pystyin jo vähän juoksemaan. Tälläkin välillä pummi oli ehkä 3 minuutin luokkaa. Väliaikaa hidasti myös selvästi kramppailusta johtunut käveleminen. Rastilta 4 rastille 5 muodostui letka polkua pitkin juoksevista suunnistajista ja niinpä matka tässä letkassa sujui sopuisasti ja rasti löytyi ilman pummia. Myös henkilökohtainen vauhtini parantui hieman, sillä krampit alkoivat hellittää.

Rastille 6 mennessä tiemme erkanivat. Rasti numero 6 oli varsin haastavalla paikalla ja rastiympyrään pelmahteli suunnistajia kuin sieniä sateella. Pienten koukeroiden jälkeen myös 6 rasti löytyi. Siitä sitten ryhmän mukana takaisin polulle ja vauhti maksimiin (maksimit eivät tuolloin päätä huimanneet). Sitten yht'äkkiä jono edestäni kirmaa metsään. Olo oli varsin orpo, sillä järkeni sanoi, että ei olla vielä oikessa paikassa, mutta veri tahtoi vetää ryhmän mukaan. Tällöin tein tulokseni kannalta varsin olennaisen päätöksen ja luotin kerrankin järkeeni ja jatkoin eteenpäin muutaman sekunnin tuumaustauon jälkeen. Päätös osoittautui onnistuneeksi, sillä polkua piti kulkea vielä n. 250 metriä ennen kuin silta ja oikea sivupolku tulivat. Tässä kohtaa vältin potentiaalisen suuren suuren pummin ja olin tyytyväinen itseeni, koska olin luottanut päähäni enkä ollut antanut selkien viedä minua.

Loppu matka 7-8-9-10-M sujui 9-rastin pientä sekoilua lukuunottamasti päivän kunnon maksimitasolla. Rastilla 9 hiki kirveli jo sen verran silmissä, että katsoin rastin olevan ympyrässä olevalla jyrkänteellä. Todellisuudessa rasti olikin jyrkänteen takana olevalla kivelle. Tämä pikku moka olisi helposti ollut vältettävissä jos olisin malttanut katsoa tuossa välissä raastimääritteen. Eipä tuohonkaan mokaan isoa hetkeä kulunut (ehkä 1-2 minuuttia).

Maalissa olo oli varsin hyvä, sillä olin ensimmäistä kertaa lyhyellä suunnistajan urallani selvinnyt radan ilman 10+ minuutin pummia ja muutenkin päässyt toista kertaa alle tunnin loppuaikaan. Loppu sijoitus jäi silti varsin vaatimattomaksi 60/80 kyseisellä radalla. Itäsuomalaisen ystäväni bongasin jälleen pukuhuoneessa reissun jälkeen. Hävisin hänelle lopputuloksissa harmittavat 2 sekuntia. Mutta eihän tämä nyt niin vakavaa ole :).

Huomioitavaa on myös, että nyt minulta jäi ensimmäistä kertaa bongaamatta Tampereen Iltarasteilla pinkki enkeli. Ensimmäisestä kohtaamisestani pinkin enkelin kanssa voi lukea täältä ja toisesta kohtaamisesta täältä. Tämä saattoi tietenkin johtua myös siitä, että en ollut eksyksissä enkä näin ollen tarvinnut opastusta.

Suolijärven iltarastien tulokset löytyy täältä

Suolijärvellä lyllertämäni reitti.

HIITTENHARJU GOLFPUISTO HARJAVALTA

Aleksis Kiven päivänä pidettiin viimeiset Jokilaakson torstairastit. Tapahtumapaikkana tällaiselle ex-harjavaltalaisella varsin tuttu Hiittenharjun alue. Lähdimme "Hirvi" Heinikankaan ja "Kullaan Novikov" Lappalaisen kanssa kohti legendaarista Tanssilava Valtatie 2:ta. Lähtöpaikalla oli jännitystä ilmassa, sillä olin ensimmäistä kertaa  elämässäni suunnistamassa omassa synnyinkaupungissani. Jännitystä lisäsi myös se tosia-asia, että kukaan meistä muista jäsenistä ei ollut vielä yhdelläkään radalla onnistunu saalistamaan "Hirven" päätä. Nyt minulle ja "Kullaan Novikoville" tarjoituisi siihen viimeinen mahdollisuus tänä vuonna.

Kuva SSL:n sivuilta.

Matka lähti hyvin ja suunnitellusti liikkeelle. 1 rastille tein pienen koukun koska en sattunut tulemaan suoraan rastille. Tässä ei silti suurta vahinkoa syntynyt ja matka jatkui suunnitellusti myös kakkosrastille. Vauhti oli sopivaa hölkkää jossa kartanluku jopa minun taidoillani onnistui varsin mallikkaasti.

Kakkosrastin jälkeen ensimmäisessä mutkassa tulee Jari vastaan hieman eksyneen ja tuskastuneen oloisena. Menen myös itse tilanteesta hämilleni. Jarin kompassi näyttää 90 astetta vasemmalle minun kompassistani. En ole varma itsekkään olenko oikeassa suunnassa vai en. Itseluottamukseni ei ollut riittävällä tasolla ja lisäksi peikko oikealle viettämisestä hiipi sisuksiini. Näin lähdimme Lappalaisen kanssa menemään yhdessä karkeasti väärään suuntaan. Tuloksena suunnistimme itsemme varsin näyttävästi ulos kartalta. Tässä kohtaa saattoi jo heittää hyvästit Hirven päänahasta. Hieman rauhoituttamme löysimme kiintopisteen ja pääsimme kuin pääsimmekin takaisin kartalle pururadan mutkan avulla. Sitten eteemme tuli vanha rasti, missä oli vielä vanhanmallinen leimasin. Emme antaneet silti tämän hämätä itseämme sekuntia kahta kauempaa vaan lähdimme määrätietoisesti kohti kolmosrastin suppaa, joka sieltä sitten löytyikin. Aikaa tähän taaperuukseen ja epätoivoiseen taisteluun eksymistä vastaan kului noin 15 ylimäärästä minuuttia, joiden aikana molempien suunnistaja sankareiden hieneritys oli samaa luokkaa kuin Volgan virtaamaa runsasvetisenä keväänä.

Kolmosrastilta eteenpäin oli jo selvää että Heinkangas oli loikkinut meiltä pahasti karkuun. Niinpä lähdimme Jarin kanssa leppoisasti hölkkäämään karttaa samalla lukien kohti nelosrastia. Karttaa katsottaessa nelosrasti vaikuttaa  yhdeltä helpoimmista koko alueella. Todellisuus osottautui kuitenkin taas varsin toisenlaiseksi, sillä lähes koko rastiympyrän sisällä oleva alue oli täynnä vadelmapuskaa, joten varsinaisen rastin löytäminen ei käynyt niinkuin elokuvissa. Jopa Hirvi teki tälle rastille pienen pienen pummin tarjoten näin mahdollisuuden meille täydellisellä suorituksella ottaa hänen päänahkansa (tosin mahdollisuus oli jo aiemmin tuhrittu).

Loppumatkan jatkoimme varsin tyylikästä suunnistamista leppoisalla hölkkävaudilla. Ainoastaan 6-rastin varsin hankala sijainti aiheutti vähän ongelmia koska emme tulleet suoraan rastille. Tämän vuoksi haravoimme alueen rinnakkain Kullaan Novikovin kanssa ja tulihan se kivi ja rasti sieltä sitten vastaan. Kasirastilla oli ainakin itselleni harvinainen rastipiste eli vesikuoppa, (joka kuitenkin oli kuivana) tämäkin löytyi silti helpohkosti. Viimeinen 9 rastikin oli kivasti piilossa kuopassa, mutta eipä sitäkään etsiessä tarvinnut maratoonia rastiympyrässä kirmailla.

Maaliin tultuamme siellä odotti mieltä ylentävä näky, kun Hirvi pieni virne kasvoillaan huikkasi meille, että tehän hyvin viihdyitte metsässä kun noin kauan meni. Samalla Hirvi teki loppuveryttelä pihalta löytyneellä kuntolaitteella. Hiittenharjun Golfpuiston B-radan tulokset löytyy täältä.

Oma Sports Trackerini reitti näytti sen verran oudolta (kenties jotain häiriötä gps-yhteyden kanssa), joten laitan tähän loppuun kuvan Kullaan Novikov Lappalaisen reitistä, mikä on yhteneväinen omani kanssa 2-3 välin kohtalokkaasta kohtaamisesta lähtien.

Lappalaisen (ja suurelta osalta myös minun kulkema reitti)

Loppujen lopuksi on sanottava, että niin noloa kuin syntymäkaupungissaan eksyminen onkin, niin sallittakoon puolustukseksi se, että olen kuitenkin kotoisin tois puolt jokkee, joten eksyminen menee eteläpuolisen sijainnin piikkiin :) .

Kulunut viikko oli kaiken kaikkiaan hyvin opettavainen ja rohkaiseva. Pääsinhän molemmat radat kuitenkin alle tuntiin. Tätä ennen olin moisessa urotyössä onnistunut vain kerran (siitä lisää täällä). Lisäksi löysimme itsemme kartan ulkopuolelta takaisin kartalle. Pystyin välttämään kerran Tampereella myös pelottavan selkä efektin. Tällä viikolla sain siis hyvää oppia kaikin puolin ja tästä on hyvä jatkaa kohti Jukolaa. Keväällä taas "Hirvi" Heinikankaan päänahan kimppuun.

-Topi "Trikoo" Levomaa

Tilastollista analyysia osa 1

Tämän vuoden maanantairastit on nyt juostu ja on aika pureutua tilastollisen analyysin keinon joukkueemme suoritusvarmuuteen. Ensimmäisessä osassa lähestymme tilastoja kriittisellä kulmalla tarkastelemalla kaikkia yli 20 minuuttia kestäneitä rastiväliaikoja. Muutama suunnistajamme ei, syystä tahi toisesta, saavuttanut yhtään yli 20 minuutin rastiväli, joten heiltä tarkasteluun on otettu eniten aikaa ottanut henkilökohtainen rastiväli.

Tilastoihin on otettu ne maanantairasti joissa vähintään kaksi joukkueemme jäsentä on ollut mukana B-radalla. Heinäkuun Preiviikin maanatairasteja ei otettu mukaan tilastoihin koska alekirjoittanut, Lappalainen ja Olin tekivät yhteissuorituksen.

Pitemmittä puheitta, olkaa hyvä…

Kuten tilastoista käy ilmi, on ajallisesti pisimmän korpivaelluksen suorittanut allekirjoittanut jo legendaksi muodostuneella Toukarin pitkällä 1-2 välillä. Lähes tunnin mittainen tuskien taival ei tuottanut kuitenkaan kuin ”vain” 32 minuuttia tappiota kärkeen, kun taas Topin oma klassikko Rottajärvi 5-6 toi tappiota kärkeen peräti 42 minuuttia. Tämä lienee melko paljon kun Heinikankaan kokonaisaika kyseisellä radalla oli vajaat 55 minuuttia.

Tämän vuoden kohellusten kruununjalokivi on kuitenkin tilastojenkin valossa allekirjoittaneen Rottajärvi 3-4-5. Kun 220m rastiväliin käytetään 40:09 on kaikki taatusti mennyt putkeen. Tämän kertoo jo kilometriaika 3:02:30! Seuraavalle yhtä pitkälle rastivälille onneksi paransin, eikä kilometriaikakaan ollut kuin vaivaiset 1:58:52. Tämä yli tunnin parannus kilometrivauhtiin peräkkäisillä rastiväleillä lienee jonkin sortin ennätys. Turhaan ainakin keskeytin, tällä vauhtikehityksellä lopussa oltaisiin menty jo todella lujaa.

Muutenkin yllä oleva tilasto on mieltäylentävää luettavaa. TOP 8 sijoituksia löytyy allekirjoittaneelta 4. Sieluani rauhoitellakseni uskon vakaasti syyn löytyvän seuraavasta tilastosta.

Tilastoidut maanantairastit / suunnistaja:

Lappalainen 8

Heinikangas 7

Lehtonen A 6

Olin 5

Levomaa 3

Piisi 1

Lehtonen M 1

Korpela 1