Muistiretki viime kevääseen!

Viikko 18 - Jukolahaasteen kolmas viikko

Juntit OK:n Jukolahaasteen kolmas viikko alkoi osaltani maanataita vasteen yöllä matkustamalla Opel Mokan takapenkillä hernerokkasumussa Helsinki-Vantaalta kohti Poria. Silmäni suljin omassa sängyssäni n. klo 2:45. Herätyskello soi aivan liian äkkiä ja oli pakko lähteä töihin. Maanantairastit jäivät väliin Bryselin matkan aiheuttaman Jet lagin vuoksi. Olihan aika ero kokonaista 1 tunti. Rastien väliin jääminen harmitti silti. Onneksi kuitenkin minulle tarjoutui mahdollisuus päästä Euraan EKU:n tiistairasteille, jossa suunnistin 5,7km A radan vajaaseen tuntiin ja varttiin. Mukaan mahtui myös pari "pahan luokan" pummia. Vielä viime vuonna en olisi ko. kiemuroita edes pummeiksi laskenut, mutta niin vaan vaatimustaso itseään kohden kasvaa kilometrien karttuessa.

Vapunaattona päätin lähteä vanhaan kotikaupunkiini Harjavaltaan suunnistamaan pitkän 10,4 kilometrin A-radan. Varsin eriskummallinen päätös vappuaattoillaksi, sillä olenhan entisenä teekkarina tottunut hieman erilaisiin vappuihin. Suunnistus vei yhtä kaikki voiton tällä kertaa. Töissä ennen rasteille lähtöä juttelin Kullaan Novikovin kanssa siitä miten taidot ovat karttuneet ja miten enää ei tule hötkyiltyä ulos kartalta ja juoksenneltua ilman päämäärää minne sattuu. Mutta kuinka ollakkaan menin näillä puheilla suututtamaan suunnistusjumalat ja niinpä sitä tuli harhailtua ulos kartalta. Näin ne suunnistusjumalat ja karman laki toteutuvat. 

Kuvassa kauniisti otettu rastiväli 8-9.

Tämän jälkeen kävin vielä kiertämässä rastille 10 rastin 1 kautta ja törmäsin rastin 12 jälkeen järjestäjiin, jotka tulivat poistamaan ko. rastia metsästä. Kaiken kaikkiaan yli 15 km juoksentelu metsässä on mitä mainioin tapa viettää vapunaattoa (uusin ex-teekkarisanonta Porista).

Vappu viikonlopun lauantaina ja sunnuntaina oli sitten vuorossa Jokilaakson Rastipäivät Nakkilassa Salomonkallion upeissa puitteissa ja maisemissa. Vapuksi luvattu sadekin loisti poissaolollaan kun ryhmä tyylikkäitä NOT-OK:n suunnistajia syöksyi Juottoniemen kartta mukanaan metsään. Ei kulunut kuin 20 minuuttia niin allekirjoittanut yhdessä tuoreimman NOK-soturin kanssa löysi itsensä takaisin K-pisteeltä. Kerrassaan mahtava alku tälle metsäretkelle.

Juottoniemen ensimmäinen startti (ei lähelläkään ykkösrastia käyrykkään.)

Kakkosstartin jälkeen sentään löysin ykkösrasti löytyi helposti, mutta ongelmat alkoivatkin sitten jo kakkosrastilla. Liekö ongelmana ollut sitten liian hyvä kartta, outo 1:7500 mittasuhde tai vaikka auringon pilkkujen aiheuttama häiriö magneettikentässä ja siitä aiheutunut kompassineulan villi pyöriminen (miehessä vika ei voinut olla), niin kakkos rasti ei vain tahtonut löytyä. Melkoisten taisteluiden jälkeen kuitenkin sen löysin, mutta empä siinä kohtaa arvannut, että pahin oli vasta edessä. Kolmosrastin tuska oli ajanut minut siihen pisteeseen, että päätin jo, että jos se hemmetin rasti ei ole tuolla kivellä, niin lähden takaisin infopaikalle kulkematta maaliruudun kautta. Mutta sieltä kiveltä se rasti löytyi ja sitten päätin kiukulla mennä radan läpi silläkin uhalla että joukkuekaverit joutuisivat maalissa odottamaan pitkänkin aikaa. Loppu matka menikin sitten alkuun nähden varsin mallikkaasti pari kierrosta lukuunottamatta. Vielä tiistaina olisin laskenut nämä pummeiksi, mutta tuona lauantaina ne ei niitä ollut. Kuin kaiken kruununa emittini ja tulostietokone päättivät että tulokseni ei tule koskaan koko maailman nähtäväksi. Kaikesta tästä tahtojen taistelusta ei siis jäänyt jälkipolville muuta kerrottavaa kuin harmaa merkintä internetin pohjattomassa kuilussu "Topi Levomaa NOT-OK PKS SK ei aikaa". Varsin masentavaa.

Juottoniemen toinen startti rastit 1-2-3.

Tästä epäonnistumisesta sisuuntuneena starttailin sunnuntaiaamuna sähköauton, hain joukkuetoverini kyytiin ja lähdin kohti Salomonkalliota tavoitteena saattaa tämä viikko kunnialla päätökseen.

Sain käteeni 5,4 kilometrin A radan ja paperin josta löytyi rastimääreet ja koodit 11 rastille jotka ajoin löytää tyylikkäästi. 

Rauhallista hölkkää ykköselle, helppo leimaus kivirastilla. Näin ajattelin, mutta mitä hittoa kiveä ja rastia ei löydy. Taasko tämä Juottoniemen kirous alkoi. Sitten onneksi näen selän joka leimaa rastin. vilkaisu koodiin. 117. riemulla ei ole rajoja kun huomaan sen olevan myös minun koodini. Nyt sitten Levomaa ajatus mukaan ja rauhoitu! Kuulen äänen pääni sisältä. Sitten rauhotun selvästi ja rastitkin alkavat löytyä. Jos ei nyt aivan telkkä pönttöön tyyppisesti mutta ainakin huomattavasti paremmin kuin aiemmin tällä viikolla. Muutamalla rastilla teen pienet kunniakierrokeset, mutta pääsen maaliin alle tunnin ja vartin uurastuksen jälkeen. Oloni on varsin hyvä, taisin sittenkin ainakin toistaiseksi selättää kauhua ja kunnioitusta herättävän Juottoniemen ja mittakaavan 1:7 500.

Suorituksen jälkeen Salomonkallion saunan lämpöön rentouttamaan lihaksia. Saapuessani saunaan se on kylmä, vaikka sen oli ollut määrä olla päällä useampi tunti ennen sinne saapumistani. Sähkömiehen pettämättömällä vaistolla aloin etsiä sähkökeskusta. Löysin sen varsin pian ja huomasin heti ongelman. Sulake oli palanut. Niimpä jouduin tyytymään varsin kylmään suihkuun lämpimän saunan sijasta. Peseydyttyäni lähdin kohti kahviotiloja ja ilmoitin henkilökunnalle sulakkeesta. 

Tässä hieman muistoja viime keväältä tähän tammikuun kaamokseen. Jännityksellä odotan millaisen haasteen Juntit heittävät tänä keväänä ja myös sitä millaisen vappuviikon allekirjoittanut nyt viettää.

Kevättä ja suunnistuskelejä odottaen Trikoo Levomaa.