Ilmassa oli suuren urheiluijuhlan tuntua kun kolmikko säntäsi matkaan Preiviikin urheilupyhätön takasuoralta. Allekirjoittaneelle suunnistus oli ensimmäinen sitten vuoden 1995 koulujen välisten kilpailujen (<- Hopeaa, kröhöm!), jos armeijan samoiluita ei lasketa mukaan. Olin ja Lappalainen olivat ehtineet jo lämmitellä viikkoa aiemmin Pihlavan maastoissa.
Ensimmäiselle rastille reitti näytti varsin selvältä. Pururataa ja polkulinjaa pitkin suoraa rastiympyrään ja sieltä "marjan" poimiminen pienestä supasta oli tavattoman helppoa. Kakkosrastille ratamestari tarjosi edelleen hyvää polkupohjaa, joten ei kun menoksi. Tarjolla olisi ollut pieni polkulinja suoraa rastille mutta, välttyäksemme tarkemmalta kartanluvulta ja mahdollisuudelta erehtyä risteävästä polusta, kaahasimme suoraan 20kV:n linjalle jota pitkinin rastille. Homma sujuu kuin tanssi ajattelin tässä vaiheessa.
Kakkosrastin jälkeen pohdimme vaihtoehtoja seuraavalle rastivälille. Pohdimme ensin selkeän maastorajan hyväksikäyttöä, mutta koska linja ei vienyt perille asti päädyimme jälleen polkukiertoon. Polkuapitkin oli helppo juosta suoraan ojalle, joka johdatteli meidät ystävällisesti suoraan rastipiseteelle. Leima "korttiin" ja eteenpäin.
Nelosrastiväli oli lyhyt, joten lähdimme kolmoselta vain summittaisella suunnalla kohti rastipistettä. Ojalinja rastin takana katsottiin riittäväksi pysäyttäjäksi. Osuimmekin ojalinjan ulommaiseen päähän, josta saimme itsemme kartalle, ja sitäkautta rastille. Vitosväli ei tarjonnut mitään selkeää linjaa joten lähdimme suunnalla kojti rastia. Tässä kohdassa ajauduimme linjasta hieman oikealle ja ryhmän keulassa edenneet Lappalainen ja Olin onnistuivat ajautumaan rastin eteläpuoleiseen tiheikköön. Allekirjoittanut sai paikan kiiinni pahasti peitteisen polun (jonka yli Lappalainen ja Olin juoksivat huomaamatta sitä) ja ojan risteyksestä ja siitä hieman suuntaa korjaten rastille suurehkon kiven juureen. Leimauksen jälkeen pienet huhuilut ryhmän muille jäsenille ja nokka kohti kutosta.
Kutoselle tarjottiin pohjoisen puoleista polkukiertoa, mutta aiemmasta menestykstä hurmioituneina päätimme koittaa suoraa suunnalla. Lappalaisen johtaessa joukkoa teimmekin lähes täydellisen suorituksen ja osuimme suoraa rastille ja olimme varsin peitteisessä maastossa lisäksi kokoajan kartalla korkeuskäyrien ja kivien opastamina.
Tässä vaiheessa itseluottamus oli tapissa ja ajatus Jukolan voitosta siinsi kirkkaana jokaisen ryhmäläisen mielessä. Ja juuri tällaisena hetkenähän paluu maanpinnalle yleensä tapahtuu. Ensimmäinen virhe tapahtui jo rastilla. Päätimme (allekirjoittaneen ehdotuksesta) etsiä rastin eteläpuolelta ojalinjan, jonka risteävä haara johdattaisi meidät polun kautta isommalle tielle. Oikea ratkaisu on helppo nähdä jälkikäteen....summittaisella suunna tielle asti josta itsensä paikantaminen olisi ollut helppoa.
Etsimme siis ojan ja löysimme siitä mielestämme oikeaan suuntaa kääntyvän haarankin. Kukaan ei kuitenkaan tarkastanut kompassista ojan suuntaa vaan kuivuneessa uomassa painoivat miehet kuin kiimaiset hirvet konsanaan. Sitten suoraan edessä, puiden siimeksessä, kiilteli peltikatto.Hetkonen....ei tässä mitään taloa pitäisi olla. Pieni tuumailutauko keskeytyi kun erittäin kiukkuisen kuuloinen koira syöksyi talon pihasta kohti "piilopaikkaamme". Kolmesta suunnistajasta koostuva häröpallomme pinkoi takaisin metsikköön ilman sen suurempaa suunnitelmaa.
Hetken täysin ilman kiintopisteitä samottuamme löysimme polun ja sitä seuraamalla lopulta tielinjan, josta taas saimme itsemme kartalle. Aikaa näihin kiertelyihin kului n. 10min. Tähän ei olisi varaa Jukolassa. Nopea kartanluku ja päätös ottaa tieltä sähkölinja suoraa rastipisteeseen (Jälkikäteen katsottuna tarjolla olisi ollut myös polkureitti pellonlaitaa suoraan rastiympyrään). Helpottuneina kartallepääsystä teimme heti samaistusvirheen ja olimme valita täysin väärän sähkölinjan. Omamme kun oli pylväsmuuntamon kera piilossa hieman tiealueen ulkopuolella. Onneksi linjan alta lähtevä polku kavalsi erheemme ja pääsimme vain pienellä koukulla polkulinjaa pitkin suoraa seiskalle.
Kasivälille tarjottiin polkulinjaa ja sitä myös käytettiin. Iso kivi polun vieressä oli merkkinä koska täytyy hypätä polulta metsään ja rasti löytyikin varsin helpostil. Seuraavaksi tarjolla oli reitin pisin rastiväli. Päädyimme varmaan polkukiertoon, vaikka linjan alta olisikin voinut suht helppoon maastoon voinut lähteä oikaisemaan tielle asti. Tiellä polunpätkä oikeaan toimi meille stopparina josta tiesimme poiketa metsään rastia noutamaan. Se löytyi jälleen ongelmitta.
9-10 väli oli reitin helpoimpia. Sinne tarjottiin niin selkeää polkulinjaa että sen käyttämättä jättäminen olisi ollut hulluutta. Kympiltä olisi voinut lähteä suunnalla kohti viimeistä rastia, mutta vahingosta viisastuneina valitsimme kuitenkin kierron tien kautta. Palasimme tielle omia askeleitamme pitkin huomaamatta toista polkureittiä joka olisi oikaissut edes vähän. Loppureitti olikin sitten helppoa juoksua maantietä ja pururataa pitkin rastin kautta maaliin.
Lopputulemana aikamme oli 1h 9min josta seiskavälin pummiin kului noin 10min eli hieman alle tuntiin olisimme selvinneet ilman harharetkeä. GPS:n mukaan matkaa kertyi 6,6km eli melkein pari kilometriä lisää suoraan reittiin verrattuna (4,7km). Heinikangas oli oman suunnistuksensa suorittanut aikaan 47min ja sillä heltisi sija 16. Oma sijoituksemme oli 43-45/50. B-radan tulokset.
Suunnistus maistui erittäin mukavalta pitkän tauon jälkeen. Seuraavaksi otetaankin sitten jäsentenväliset Lyttylän maastoissa. Toivottavast silloin myös Piisi, Levomaa ja Lehtonen wanhempi pääsevät paikalle.
-Aku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti