Tai oikeastaan eivät ole koska lunta ei länsisuomessa ole juuri näkynyt.
Viime syksynä tulikiven katkuisten kirjoitusteni aikoihin joukkueemme teki treeni-suunnitelmia talvikaudelle. Mukana ohjelmassa olivat vähintään kerran viikossa vedettävät yhteislenkit ja jostain joukkueurheilustakin oli jotain puhetta. Muistaakseni joku irvileuka mainitsi myös jopa niinkin absurdin asian kuin lihaskuntotreenit. Allekirjoittanut lupautui Heikki "Tuuliviiri" Piisin mukaan Helsinki City Runille ja Karhuviestissä oli tarkoituksena päästä n. 4min/km vauhtiin.
Syksyn juoksutreenit päättyivät sen hetkisillä pohjilla varsin mukavasti juostuun Yyterin Piikkiin 22,5km aika 2:08:51. Vasta kipeitä polvia ihmeteltyäni (illalla piti jalat auttaa käsivoimin sekä suoraksi että koukkuun) tajusin että olin vuoden sisään juossut yhden yli 10km lenkin ja tämänkin pari viikkoa ennen kyseistä tapahtumaa.
No miten treenikausi sitten on sujunut ja missä kunnossa ollaan tällä hetkellä.
Tuon urhoollisen juoksuni jälkeen jalat ilmoittelivat vielä tovin itsestään, joten kävin lenkillä seuraavan kerran pari viikkoa myöhemmin. Tämän jälkeen olen juossut myös toisen lenkin tammikuussa. Näissä yhdistävänä tekijänä on ollut pienimuotoinen polvikipu. Kohti kevättä siirryttäessä olen yrittänyt ottaa lenkkirytmistä kiinni, mutta eihän siitä mitään ole tullut. Maksimissaan olen saanut juostua n 2km, jonka jälkeen on ollut pakko laittaa kävelyksi. Mahdottoman hyvä syy jättää muuten kaikenlainen kunnonkohoitus väliin. No tässä kohtaa laskin luikuria eli puhuin höpöjä eli valehtelin lähes kirkkain silmin. Kuntoilun puuskassa talven pimeinä päivinä kävin muutaman kerran pelaamassa tennistä ja pari viikkoa rutistin äijää kesäkuntoon vatsalihasliikkeiden ja punnerrusten avulla. Nyt ollaankin sitten muuten kunnossa.
Pikkuhiljaa on alkanut rasteilla lähes tipan linssiin tuova kipu harmittaa sen verran että kävin lääkärissä ja fysioterapiakäyntejähän sieltä tupsahti. Ja voitte saman tien heittää mielestänne ajatuksen siitä että lenkkipolulla kulutetut kilometrit ja vuodatetut hikipisarat saisivat olon tuntumaan urheilijalta. Ehei pojat ja tytöt. Mistään ei tule sitten niin huippu-urheilijamainen kuin siitä kun fysioterapeutti vetää kinesio-teipit kinttuun. Jo oli komia fiilis tulla hieman nilkuttaen ja teipit jalassa lääkäritalolta pois. Ei mulla varsinaisesti silloin kipu muuten kävelyä haitannut, mutta kun teipit vetää pohjois-euroopan karvaisimpiin jalkoihin niin JUMANKAUTA. Kiukulla ajattelin että no kai näistä sitten jotain apua on. Yöllä kuitenkin heräsin tunteeseen joka vastasi ehkä 100x hidastettuna tehtävää karvanpoistoa ja teipit lähti. Ja huippu-urheilijamainen olo myös.
Muutaman kerran olen käynyt myös kipeän kinttuni kanssa rasteja käytännössä kävelemässä läpi ja usko suunnistustaitoihin on ollut jo lähes jäätävä. Ja ilmeisesti taitoa on, mutta ei vauhdin kera, Nyt kuitenkin olen rullaillut kuulkaas PILATES-rullan kanssa reisiä auki ja ilmeisesti siitä on jotain apua ollutkin. (Tuo myös huippu-urheilijamaista fiilistä)
Kävin myös joukkuetovereiden "Trikoo" Levomaan ja "Tuuliviiri" Piisin kanssa Ulvilassa kipittelemässä. Juoksin melko onnistuneesti pitkin pusikoita noin puolet matkasta (5km), mutta sitten meni kaikki jalan tuoman harmistuksen takia ketuilleen. Ajattelin lopettaa sen suunnistuksen siihen , mutta kartta kädessä roikkuen ja kompassilla suurinpiirtein rasteja kohti meiningillä nilkuttelin reitin loppuun. Yksinäisen miehen epätoivoa ei voi mikään parantaa yhtä hyvin kuin ihan mitäänsanomattoman räpeltämisen jälkeen ottaa vielä kiinni joukkuetoverin. Tuo kyseinen oli "Trikoo". "Tuuliviiri" oli mennyt menojaan. Toki vielä masennusta ylläpitääkseni tein lopussa puolen tunnin pummin ja viimeisten joukossa hiippailin autolleni. Tai siis en varsinaisesti hiippaillut. Vedin viimeisellä parilla rastivälillä lähes pohja-ajat vaikka koipi kiukuttelikin. Tämä nopea suoritus tosin johtui siitä että olin tuota isoa pummia tehdessäni jo etukäteen kartoittanut nämä kaksi viimeistä rastia.
Ja loppukaneettina alussa kertomieni tavoitteiden toteutumisesta seuraavaa.
En ole vuosiin ollut näin huonossa kunnossa. Itseluottamus onnistuneeseen suunnistussuoritukseen karisi viimeistään Ulvilassa ja jalkakaan ei ole vielä kunnossa. Jos jotain positiivista hakee niin ylettömästä karamellien ja muun roskaruoan syömisestä huolimatta saatan näyttää kuitenkin lähes huippu-urheilijalta tai no ainakin urheilijalta, tai no urheilijalta joka ei ole urheillut aikoihin tai oikeastaan ikinä ja syö roskaruokaa muttei muuten vaan liho ihan kauheasti tai lihoo mutta vaan mahan kohdalta. Ja toisaalta ei meidän tavoite ole pärjätä vaan näyttää hyvältä. Eli tavoitteessa ollaan, melkein.
-Harmaakarhu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti