Kevätmaanantai Kiimakalliolla

Maanataiaamu oli harmaa ja hidas, kun viimein kolmannen torkutuksen jälkeen jaksoin muutakin kuin kääntää kylkeä. Sisäinen kelloni oli vielä Islannin ajassa ja se oli aivan liian vähän. Myös keli ulkona näytti islantilaiselta. Ihmiset puhuivat kuitenkin suomea ja horisontissa ei näkynyt lumipeitteistä vuorta. Oli taas aika arjen ja suunnittelutoimiston maanantaiaamun. Onneksi kuitenkin illalla odotti Kiimakallion maanantairastit Toukarissa. Voi sitä ilon ja riemun määrää jonka tulen tulen kokemaan jo legendaarisiksi muodostuneilla Toukarin rasteilla.

Kello nakutti nopeasti ja aika kului kuin siivillä ja vaikka Red Bull olikin jäänyt kaupan hyllyille, tuntui siltä kuin olisin saanut siivet. Tälläkin kertaa siivet toimivat sähköllä ja olivat Citroen merkkiset. Ensin Avokallio lastentarhaan sitten vaatteita vaihtamaan ja kiireen vilkkaa hakemaan Tuuliviiri mukaan ja matka kohti Kiimakallion kevätrasteja syksyisessä ilmassa sai alkaa.

Saavuttuamme parkkipaikalle näimme kun Kullaan Novikov kirmasi kohti K-pistettä kuin kauris kevätkiimassa. Ostimme Tuuliviirin kanssa totutusti A-Radan kartat. Edessä oli 6,3 kilometriä ja 18 rastia puhdasta nautintoa. Ilma oli kolea ja vastaan tunki pieni virkistävä kevätsade tuulineen. Kaikki lämpö joka ilmassa väreili tuli suunnistajista ja heidän uloshengitysilmastaan. Päästyämme vihdoin K-pisteelle viritin sports-trackerini iskuun ja matka kohti Kiimakalliota saattoi alkaa.

Lähdimme Tuuliviirin kanssa päättäväisesti kohti maastoa, joka pääasiassa koostui tihusta, korkeuskäyristä ja avokalliosta. Minulla oli hyvin tuoreessa muistissa iso pummini Piikkiössä viimeisellä rastilla, niinpä otimme Tuuliviirin kanssa maisemareitin rastille 1, eli kurvasimme rastin 18 kautta. Tämän spontaanin tarkkaanharkitun siirron jälkeen tulimme 1 rastille kuin juoppo telkkä pönttöön. Tästä lähdimme päättäväisesti kohti kakkosrastia. Matkalla kakkosrasille opastimme viattoman neitokaisen tahtomattamme väärille poluille. Toivottavasti neitokainen löysi kuitenkin pois metsästä turvallisesti. Sankarikaksikkomme matka kohti kakkosrastia jatkui hitaasti mutta varmasti.

Seuraavat rastit menivätkin suunnistuksellellisesti varsin mainiosti. Matkalla aina välillä myös ventovieraita opastaen jatkoimme juopon telkän taktiikalla. Rastit löytyivät hienosti, mutta vauhti oli kuin jokakesäisistä etanoiden pikajuoksukilpailuista. Rastille 6 asti homma eteni suunnitellun mukaisesti ja loukkaantumisilta vältyttiin, osin tuurin ja osin parivaljakkomme suunnattoman nopeiden ja ketterien liikeiden vuoksi.

Rasti 7 sijaitsi kauniin tiheässä solassa kahden huipun välissä. Siinä se kartan mukaan kauniisti odottelee innokasta suunnistajaa kuin kesäinen apilankukka mehiläistä. Yhä suuremmaksi käynyt ryhmämme vaelteli tiheässä metsässä rastia etsien kuin sokea mehiläinen etsiessään kukkivaa apilaa leikatulta nurmikolta. Minuuttien ja taas minuuttien kuluessa pörrääminen kävi entistä hätääntyneemmäksi, kunnes trikoo vihdoin ja viimein alkoi lukea karttaa päämäärättömän sinne tänne sinkoilemisen jälkeen. Eipä aikaakaan kuin rastilippun kuva piirtyi verkkokalvolle. Se oli kuin keskelle autiomaata ilmestynyt keidas. Tässä kohtaa palasi ilo taas metsässä taivaltamiseen. Tunsin suurta nautintoa opastaessani muutkin eksyneet lampaat turvaan.

Rastille 8 teimme loistavan etenemissuunnitelman, mikä toimi loistavasti siihen saakka kunnes laput silmillä juoksimme tietä pitkin aivan liian pitkälle. Niinpä pienellä ylpeyden nielemisellä juoksimme takaisin 5 rastilta tutulle ojalle ja jatkoimme matkaa. Rastille mennessämme sieltä pois päin tuli tyttökaksikko, jonka kanssa olimme sattuneet yhtä aikaa lähes kaikille rasteille joskin täysin eri reittejä kulkien. Tytöt huikkasivat kannustavasti pieni hymy suupielillään, että olimme menossa oikeaan suuntaan.

Rastin 8 jälkeen alkoi eteneminen saavuttaa nk. Flow-tilan ja rastit napsuivat eteen juuri suunnitelmien mukaan. Saimme tytöt kiinni ja törmäsimme jopa 5 kertaiseen Jukola-ankkuriin. Hänen sanansa paloivat tärykalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Epätoivon tullen voin mielessäni todennäköisesti lopun ikääni kuulla ne sanat "jos kaikki teidän joukkueesta suunnistaa yhtä hyvin, niin ei teistä 3 enempää yhteislähdössä ole". Lisäksi hän valoi uskoa noviisiankkurin mahdollisuuksiin tuossa kuninkaallisessa Jukolan Viestin ankkuriosuudessa. Kaikki meni hyvin 14 rastille asti pientä reitinvalinta kämmiä lukuunottamatta.

Rastilla 13 Tuuliviirin luottamuksen sanat saivat takapakkia rastilta 14 rastille 15 mentäessä. Rastilla 15 oli totaalinen eksyminen ja monen kymmenen minuutin pummi hyvin lähellä. Ensin hyvältä näyttänyt suunnitelma kariutui, kun tuttu tyttöduo meni meistä ohi aivan väärään suuntaan. Suunnistajien tuntema magneettinen selkäefekti veti ryhmäämme puoleensa paljon enemmän kuin kartta ja kompassi yhteensä. Tässä kohtaa hyvä rastiväli oli jo menetetty. Vielä käsittämättömämmän tilanteesta tekee se, että saatuamme itsemme kartalle, lähdin johdattamaan meitä n. 180 astetta  väärään suuntaan. Niinpä koko edellisillä väleillä keräämäni sädekehä rapistui pala palalta kuin korttitalo konsanaan. Viimein aikamme harhailtuamme kuulen metsän siimeksestä hennon äänen "Topi". Jatkan silti matkaa, kuulen saman äänen uudestaan "Topi". Suljen silmäni, muistoni pinkistä enkelistä herää, enkö sittenkään ole suututtanut suunnistusjumalia. Ovatko he sittenkin lähettäneet pinkin enkelin pelastamaan seurueemme. Lähden ääntä kohti. Verkkokalvoilleni ei suinkaan pala miellyttävää kuvaa hennon kauniista pinkistä enkelistä. Sitä vastoin rastillamme näkyy tuttu keltavihreä paita. Paitaan on pukeutuneena kiimakallion täysin nujertama toverimme Avokallio. Tutkimatomia ovat myös suunnistusjumalien tiet.

Rastit 16-18 löytyvät enemmän tai vähemmän hienosti. Ainoastaan pientä sähläystä tapahtuu matkalla viimeiseltä rastilta maaliin. Vielä pieni loppukiri ja maali. Maalissa luetuttamaan emit. Kauhun sekaisin tuntein odotan mikä on koneen tuomio. Suoritus hyväksytty, aika 2:35 ja osia. Sportstracker arpoi kuljetuksi matkaksi 8,7 kilometriä. Pikainen laskutoimitus osoittaa, että Jukolan ankkuriosuudesta on odotettavissa pitkä ja aikaavievä projekti. Mutta toisaalta onhan kaikki tämä oppia matkalla maineeseen.

Toukarin kierroksen anti oli lähes pelkästään suunnistuksellinen, joten päätin vielä seuraavana aamuna kuuden maissa käydä 7 kilsan lenkin, että kuntokin vähän kasvaisi. Mikäli isolta kirkolta selviää torstaina riittävän ajoissa pois, voi Trikoon sisäänajetun NOT-OK:n uniformun bongata torstaina Ulvilassa.

-Trikoo